Hyväntekemisen taikaa

Alkuvuoden aikana olen miettinyt laajemmin hyvän tekemisestä – miksi vain jouluna herkistymme? Hyvän tekeminen ja välittäminen ei ole vain joulun asia. Laskiaistiistainakin voi tehdä hyviä päätöksiä. Pohdiskeluni tuloksena syntyi ajatus hyvän tekemisen kampanjoista. Päätin ryhtyä lahjoittamaan osuuden avointen valmennusteni tuotoista jaksoittain johonkin sellaiseen toimintaan, joka koskettaa minua erityisesti.

Joulumuistamiseen varatut rahat yritykseni CM & HR Consulting Oy on lahjoittanut joka vuosi erilaisiin kohteisiin kuten sydänvikaisten lasten, sotaveteraanien ja luonnonsuojelun hyväksi sekä Pelastusarmeijalle ja Kirkon Ulkomaanavulle. Jouluna 2013 vuorossa olivat vähävaraiset lapset ja nuoret Itä-Helsingissä. Pop & Jazz Konservatorio auttaa näitä lapsia ja nuoria löytämään musiikin ilon. Bändipajatoiminnan lisäksi tavoitteena on perustaa Lasten Big Band. Puhallinsoittimien hankinnalla ja musiikin opetuksella lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden toteuttaa omia unelmiaan siitä huolimatta, että omilla vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksista tukea lastensa musiikkiharrastusta. Lisätietoja www.dream-on.fi.

Sain valtavan paljon positiivista palautetta jouluterveisiini.

”Erittäin ihailtavaa hyväntekeväisyystyösi.” – Susanna S.

”Aivan loistava idea tukea nuorten soittoharrastusta!” – Jarmo T.

”Paljon lahjakkaita lapsia voi jäädä ulkopuolelle ihan rahan takia. Hyvä harrastus voi auttaa monella muulla tavalla. Hienoa, että tällainen projekti on laitettu alulle!” – Tarja H.

”Hyvällä asialla olette liikkeellä :-)” – Peter R.

”Hieno tuo teidän eleenne lasten musiikkiharrastuksen tukemiseen!” – Jussi V.

”Sun energiaa tarvitaan!” – Liisa P.

Kiitos kohtalolle, että kohtasin viime syksynä Jussi Saksan, Pop & Jazz Konservatorion apulaisrehtorin. Ilman hänen tarinaansa ja sitoutumista Dream On –projektiin olisi tämä jäänyt huomaamatta.

Presidentti Sauli Niinistö vetosi uudenvuodenpuheessaan siihen, että jokainen voi auttaa, vaikkapa kysymällä: Mitä Sinulle kuuluu, voinko jossain auttaa?  Teen pitkää päivää yrittäjänä, ja siksi hyväntekeväisyyteni pitää liittyä työhöni, muuten voin aina vedota ajan vähyyteen. Sen vuoksi konsepti, jossa osuus tuotoista tilitetään suoraan valitsemaani kohteeseen, sopii minulle hyvin.

Ensimmäisen kampanjan kohteeksi valitsin joulun jatkona vähävaraisten lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen tukemisen. Se on hanke, jossa vastuuhenkilöillä on sydän mukana. Hanke, joka on ihmisen kokoinen: tuella ostetaan soittimia vähävaraisille lapsille Itä-Helsingissä. Tuki on konkreettista, eikä vain yleistä avustavaa toimintaa.

Presidentin puheessa kosketti myös lause: ”Suomi tarvitsee jokaista täällä syntynyttä ja tänne muuttanutta. Jokaisella on annettavaa.” Toivottavasti musiikki tuo yhden keinon näille lapsille ja nuorille osoittaa, että heitä tarvitaan. Tätä arvokasta hyväntekeväisyystyötä haluan olla tukemassa vielä lisää.

Tarjoan säännöllisesti avoimia valmennuksia, mm.

·         Osaava uusi esimies

·         Henkilöstöasiat haltuun

·         Lisäarvoa tuova kehityskeskustelu

·         Etäjohtamisen haasteet ja mahdollisuudet

·         Haasteelliset tilanteet esimiestyössä

·         Tiukka tilanne

Tulevissa avoimissa työelämän, johtamisen ja esimiestyön valmennuksissa teemme omaa osuuttamme suomalaisen työelämän kehittämiseksi. Lisätietoja avoimista valmennuksista löytyy tästä. Ideaa voi toteuttaa myös asiakaskohtaisissa valmennuksissa mahdollisuuksien mukaan. Osallistumalla valmennuksiin saamme myös mahdollisuuden auttaa muita.  Näin laitetaan hyvä kiertämään.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AlphaOmega Captcha Classica  –  Enter Security Code