Myönteisyyden voima

Myönteisyys on voimaa. Emme voi aina päättää asioita, joita ympärillämme tapahtuu. Voimme kuitenkin päättää tekemisistämme ja erityisesti voimme päättää siitä, miten suhtaudumme niihin. Miten reagoimme negatiivisiin uutisiin, tapahtumiin, vastoinkäymisiin, haasteisiin, ihmisten kohtaamisiin?

On totta, että uutiset tuovat esille negatiivisia asioita: YT-neuvotteluja, konkursseja, onnettomuuksia.

Näin on ollut ja tulee varmaan olemaan. Vuonna 2010 Pauli Juuti tutki asiaa, ja 90 % lehtien uutisista oli kielteisiä. Tämä päivä ei varmaan ole parempi.

On toki paljon myös yksittäisiä puheenvuoroja myönteisten ja positiivisten asioiden esille nostamisesta.

On kampanjoita. Alexander Stubb on malli esimerkki positiivisten asioiden puolesta puhujana niin kotimaassa kuin maailmalla. Meillä on kilpailuja, joiden avulla nostetaan esille Parhaita työpaikkoja tai organisaation menestyksellisimpiä Henkilöstötekoja. Meillä on parhaiden johtajien, esimiesten valintoja. Nämä uutisnostot kestävät vain hetken, ja sitten unohtuvat. Kaiken lamaannuksen keskellä joka päivä syntyy myös uusia työpaikkoja, erityisesti pk-sektorille. Miksei näistä puhuta enempää?

Kaikki tietokirjani ovat lähteneet liikkeelle siitä, että olen halunnut kirjojen avulla nostaa esille myös hyviä käytäntöjä.

ESIMIESOSAAMINEN –kirja kuvaa hyvää esimiestyötä ja sisältää myös 10 keissiä paremmasta johtamisesta. TIUKKA TILANNE –kirja tuo esille käytäntöjä, joilla hankalimmatkin työelämän tilanteet sujuisivat mahdollisimman vähällä harmilla. TYÖHYVINVOINTI JOHTAA TULOKSIIN –kirja on energisin kirja, jonka olen koskaan kirjoittanut. 40 energiaa pursuvaa tarinaa työelämän kehittämisestä. Lisätietoa kirjoistani.

En tiedä, mitkä kaikki asiat vaikuttivat siihen, että tartuin tähän aiheeseen juuri tänään keskellä kaamosta. Ehkä monet positiiviset tapaamiseni viime viikolla, uusi yhteistyökuvio, ensi viikon mielenkiintoiset tapahtumat mm. Robottiviikko ? Tai 10 tunnin yöunet? Tai marraskuun aurinkoinen sunnuntai ja mieheni pesemät ikkunat? Vai oliko se yhä ylpeyttä herättänyt Slush 2013 tapahtuma Helsingissä? Ehkä viimeinen pisara oli HS:n päätoimittajan Riikka Venäläisen kirjoitus Maailma on myös kaunis ja hyvä.

Myönteisyyden voima on mahtava voima, kuten vanha kansantarina kertoo:

”Myrsky mahtaili kerran auringolle, kuinka vahva se oli. Aurinko vastasi hymyillen, ettei vihaisinkaan myrskypuhuri ole niin voimakas kuin lämmin auringonvalo. He päättivät kokeilla voimiaan yrittämällä vuorotellen saada tiellä kävelevän pojan riisumaan takkinsa. Kun myrsky puhalsi, poika vain veti tiukemmin takkia ympärilleen ja myrskyn oli annettava periksi. Aurinko puolestaan hymyili ja lämmitti ja mitä enemmän se lämmitti, sitä enemmän poika availi takkinsa nappeja. Lopulta hän riisui takkinsa kokonaan. Näin aurinko osoitti mahtailevalle myrskylle, ettei voima piile vihassa tai myrskyssä, vaan hymyssä ja ystävällisyyden lämmössä.”

Myönteisyys on mahtava voimavara.

Siitä on pidettävä hyvää huolta. Ruokitaan sitä, tuetaan, vahvistetaan ja pidetään kiinni siitä. Kannustetaan muita. Hakeudutaan ihmisten joukkoon, joissa myönteisyys kasvaa entisestään. Pienistä puroista kasvaa vaikka mitä. Hymyillään. Uskotaan tulevaan. Ollaan rohkeita. Arki muuttuu paremmaksi.

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AlphaOmega Captcha Classica  –  Enter Security Code