Kuulemisella ja kuuntelemisella on ero. Niin myös katsomisella ja näkemisellä.

Sienimetsällä oli jälleen aikaa ajatella. Jäin miettimään katsomisen ja näkemisen eroa.

Toivoin löytäväni metsästä kanttarelleja. Katsoin kaikkea, mikä näytti keltaiselta. Havaitsin kanttarellien lisäksi keltaisia pudonneita lehtiä ja muuta keltaiseen vivahtavaa kasvustoa. Etsin keltaista ja löysin ihania herkkuja.

Halusin löytää myös mustia torvisieniä. Kävelin ja kävelin, enkä löytänyt mitään muuta kuin keltaisia pudonneita lehtiä. Vasta, kun hidastin matkantekoa, pysähdyin ja keskityin, aloin nähdä pieniä maanväriin häviäviä, tummanruskeita torvimaisia nököjä. Voi sitä onnen määrää.

Jäin pohtimaan katsomisen ja näkemisen eroa työelämässä ja bisneksessä.

Etsimme sitä, mitä olemme tottuneet etsimään. Nopeasti katsomme ja havaitsemme juuri niitä asioita, joita haluamme ja johon silmämme ovat tottuneet. Emmekä näe muuta.

Onko meillä aikaa nähdä ihmisissä ympärillämme potentiaalia?

Ehdimmekö huomata työkavereissa ja työntekijöissä erityisosaamista, lahjakkuutta, kyvykkyyttä? Etsimmekö asiakkaita ja liiketoimintamahdollisuuksia sieltä, mistä aina ennenkin? Katsommeko ja silmäilemmekö ympärille vai maltammeko pysähtyä katsomaan kunnolla ja näkemään? Osaammeko olla läsnä?

Uutta ei synny tekemällä aina samalla tavalla kuin ennen.

Uutta ei löydä katsomalla samoja asioita kuin ennen. Uuden löytäminen vaatii hiljentymistä, keskittymistä, uuteen näkymään virittäytymistä.