Riitta Hyppänen – Kohti merkityksellisempää ja miellekkäämpää työelämää.

Pikavinkit kehityskeskusteluihin, osa 2 asiantuntijoille

Maaliskuu voitaisiin monessa organisaatiossa nimetä kehityskeskustelukuukaudeksi. Kehityskeskustelussa ihminen kohtaa ihmisen. Siinä puhutaan työstä, onnistumisista, parannettavista asioista ja tulevaisuudesta.

Kehityskeskustelu on ennen kaikkea investointi tulevaan.

Perinteisesti Suomessa on järjestetty esimiehille valmennuksia aiheesta. Minua ihmetyttää ja harmittaa, että dialogiin valmennetaan vain toista osapuolta ja kuitenkin odotetaan sujuvaa vuorovaikutteista ja tuloksellista keskustelua.

Kehityskeskustelujen laadussa on paljon parannettavaa. Liian moni ei koe saavansa hyötyä käydystä keskustelusta. Tässä muutamia pikavinkkejä kehityskeskusteluun menevälle asiantuntijalle:

Valmistaudu monella tavalla

–        Tutustu mahdollisiin oman talon ohjeisiin

–        Käy läpi edellisen kehityskeskustelun dokumentaatio

–        Arvioi mennyttä kautta, tapahtumia, suunnitelmia, onnistumisia

–        Käy läpi myös toteutumatta jääneitä asioita, keskeneräisiä asioita

–        Tarkastele omia motivaation ja energian lähteitä

–        Kysy itseltäsi, mihin asioihin haluaisit muutoksia

–        Valmistaudu tarkastelemaan työyhteisön toimivuutta

–        Valmistaudu myös antamaan palautetta esimiehellesi

–        Ole armollinen esimiehellesi: kehityskeskustelut eivät ehkä ole hänen vahvin laji

Huolehdi siitä, että sinua kuunnellaan ja pääset vaikuttamaan

–        Tuo esille onnistumisia ja parannettavia asioita konkreettisten esimerkkien avulla

–        Kerro näkemyksiäsi ja perustele niitä erilaisten näkökulmien kautta

–        Ota esille sinua askarruttavia asioita

–        Kuuntele esimiehesi näkemyksiä ja kysy tarvittaessa lisää

–        Keskity läsnäoloon – kehityskeskustelu on investointi tulevaan

–        Rakenna luottamusta, osoita kunnioitusta ja arvostusta aidolla tavalla

–        Huolehdi myös omalta osaltasi, että aikataulu pysyy

Painota menneen tarkastelussa onnistumisia ja kehittymistä

–        Korosta aikaansaannoksia ja onnistumisia

–        Osoita kehittymisesi ja oppimisesi

–        Tuo esille parannettavia asioita ja kerro niiden hyödyt ja vaikutukset

–        Käytä perusteluissa konkreettisia esimerkkejä

Pidä huoli, että kehityskeskustelussa puhutaan myös itse työstä ja sen tekemisestä

–        Ajatuksiani työn merkityksestä, sisällöstä ja työn tekemisen tavoista

–        Ajatuksiani osaamisesta, motivaatiosta, hyvinvoinnista,

–        Ajatuksiani työyhteisön toimivuudesta, esimiestyöstä, johtamisesta

–        Tuo esille askarruttavia asioita

Katse tulevaan

–        Keskustelua työtehtäviin liittyvistä mahdollisista muutoksista ja odotuksista

–        Keskustelua henkilökohtaisista tavoitteista ja niiden merkityksestä

–        Keskustelua työhön liittyvistä vaatimuksista ja osaamistarpeista

–        Keskustelua omista tulevaisuuden näkymistä ja odotuksista

–        Yhteinen suunnitelma siitä, mitä asioita kehitetään ja mitä se edellyttää

 

Auttavatko nämä eteenpäin? Voit myös katsoa pikavinkkini esimiehille. Onnistuminen on kahden kauppa!