Artikkelit

Palautteella paremmaksi

Henkilöstökyselyissä usein tulee näkyväksi se, että moni kaipaa työhönsä enemmän palautetta. Mikäli aiheesta ei päästä keskiarvojen tarkastelusta tai prosenttien jakauman tuijottelua pidemmälle, on vaikea kehittää. Palautekulttuuri kehittyy vain keskustelemalla palautteesta.

Ymmärrämmekö palautteen merkityksen samalla tavalla?

Kuulemani tarinan mukaan eräs esimies hermostui saatuaan jatkuvasti huonoja numeerisia tuloksia vuotuisessa henkilöstötutkimuksessa palautteen antamisestaan. Hän ryhtyi kirjaamaan ylös tilanteita, joissa antoi palautetta. Mustaa valkoiselle palautteen antamisesta: kenelle, milloin ja mistä asiasta. Valitettavasti seuraava vuonna henkilöstötutkimus osoitti jälleen samoja huonoja lukemia palaute kohdassa. Esimies otti asian puheeksi tiimiläisten kanssa henkilökohtaisesti:

E: ”Tiedätkö, että olen yrittänyt panostaa palautteen antamiseen, mutta nähtävästi se ei ole tuottanut tulosta”.

Usein seurasi vaivautunut hiljaisuus.

E: ”Muistatko, kun asiakaskäynnin jälkeen matkalla kehuin esitystäsi?”

Joo, totta kai!

E: Entä silloin, kun kiitin sinua nopealla aikataululla tehdystä raportista johtoryhmälle?

Kyllä, ilman muuta! Se tuntui oikein hyvältä.

E: No, eikö nämä ole sitten palautetta?

No, on tavallaan, mutta ajattelin varmaan vastatessani jotain konkreettisempaa…

⇒Jos emme käy työyhteisössä keskustelua siitä, mikä on palautetta, emme voi palautekulttuuria kehittää.

Monelleko meistä sana palaute tuo ensin mieleen jotain negatiivista?

Toki äänensävy ja ilmeet vaikuttavat, mutta ikävä kyllä monelle lause ”Haluaisin antaa sinulle palautetta” aiheuttaa aluksi jännittyneen varaustilan: Mitähän minä nyt olen tehnyt … väärin?

Jos huomaat, että sana ”palaute” aiheuttaa jännitteisyyttä, käytä jotain muuta ilmaisua.

Tässä muutamia vaihtoehtoja:

”Hei, nyt haluan kiittää ja kehua sinua…”

”Hienoa työtä”

”Olipa ilo seurata, miten toimit hankalassa tilanteessa…”

”Kannustan sinua jatkossakin kokeilemaan uutta. Uusi toimintatapa ei toki aluksi ihan sujunut ilman ongelmia, mutta olet oppinut ja kehittynyt valtavasti. Hienoa!”

”Haluaisin jutella tarkemmin projektistasi. Moni asia etenee todella hienosti. Mikä tilanne on dokumentoinnin osalta? Muistathan, että sovimme siitä, että dokumentoinnin ajantasaisuus on yksi onnistumisen mittareista. Haluatko, että käydään yhdessä vielä läpi siihen liittyviä asioita? Jos haluat, voin toki auttaa sinua, jotta pääset alkuun…”

⇒ Jos olet esimies, kehitä palautekulttuuria tavalla joka sopii organisaatiokulttuuriinne, johtamistapaasi ja johtamiesi ihmisten odotuksiin. Jos olet asiantuntijatehtävissä, mieti miten ja minkälaisella palautteella työpäivästäsi ja projekteistasi tulee entistä parempia.

Kehittyykö palautekulttuuri vain panostamalla esimiesten palautteen antamistaitoihin?

En lakkaa ihmettelemästä sitä yleistä ajattelutapaa, että vuorovaikutustilanteessa laitetaan kehityspanostukset vain kokonaisuuden toiseen puoliskoon ja sitten vain toivotaan ihmettä! Palautteen antamisen kehittäminen näkyy esimiesvalmennuksien ohjelmarungoissa, välillä järjestetään valmennus esimiehille pelkästään palautteen antamisesta. Tämä on hyvä alku, mutta ei riitä.

⇒ Palautekulttuuri ei kehity vain esimiehiä valmentamalla.

Palaute kuuluu kaikille ja on kaikkien asia

Jotta palautekulttuuri voisi oikeasti kehittyä, on ymmärrettävä, että palautteen antaminen ja saaminen on kaikkien asia. Aitoa, oikea-aikaista ja kehitystä tukevaa palautetta voi antaa kuka tahansa.

Jos taitoa ei vielä ole, sitä voidaan harjoitella. Aloita vaikka tänään. Se, mikä toimii, vahvista sitä. Se, mikä ei aiheuta toivottua tulosta, muuta tapaasi antaa palautetta, älä lopeta palautteen antamista. Muista myös ihmisten erilaisuus palautteen hyödyntämisessä.

⇒ Palautteen antaminen on taito, joka opitaan!

Opi ja opettele ottamaan palautetta vastaan!

Palautteen antaminen on osa johtajuutta. Kirjoituksessani Johtajuus – Valtaa, Vaikuttamista ja Välittämistä pohdin arkipäivän johtajuutta jokaisen työyhteisön jäsenen kannalta. Palaute on yksi keino, jolla käytetään valtaa, vaikutetaan ja osoitetaan välittämistä.

Palautekulttuuri elää vain dialogin kautta koostuen antamisen halusta ja tarpeesta (vaikuttamisesta), palautteen antamisen tavasta (välittämisestä) ja siitä, että ajatus muuttuu teoksi (vallasta) sekä palautteen vastaanottamisesta ja hyödyntämisestä (vuorovaikutuksesta). Johtajuus onnistuu vain vuorovaikutuksessa, niin myös palaute. Siksi huomion pitää kohdistua myös palautteen vastaanottamiseen.

Näille kliseisille kommenteille: ”No, ei se mitään” tai ”Kuuluu hommiini” on olemassa vaihtoehtoja. Huonoja ja hyviä.

Muista, että vähättely latistaa palautteen antajan. Hiljaisuus saattaa aiheuttaa lähes pattitilanteen. Vanhojen asioiden kaivelu vie viimeistään hyvän fiiliksen. Ellet halua enää jatkaa näillä, kokeile sen sijaan:

”Kiitos. Ole hyvä!”

”Kiitos. Tuntuupa hyvältä!”

”Kiitos. Hienoa, että olet huomannut kehittymiseni”

”Kiitos kommentistasi. En ole itsekään ollut tyytyväinen, mutta olen ollut aika yksin tämän ongelman kanssa. Hienoa, jos voidaan katsoa asiaa yhdessä.”

”Kiitos, kun toit esille vinkkisi, niin pystyn parantamaan esitystäni”.

Joskus riittää pelkästään hymy ja lämmin katsekontakti.

Leviäisivätkö sosiaalisesta mediasta peukku, hymiöt, jakamiset ja kommentoinnit myös työpaikoille kasvokkain tapahtuviin kohtaamisiin?

 

 

 

Henkilöstöteko-kilpailun tunnelmia

 

Henkilöstöteko-kilpailu järjestettiin jo 15. kerran. Finalistien palkitseminen Ilmarisella kuuluu ehdottomasti vuotuisiin juhlahetkiini. HENRY ry:n kunniajäsenenä ja arviointiryhmän puheenjohtajana sain pitää puheen ennen kolmen kehityshankkeen esittäytymistä seminaariväelle. Tunteikas puheeni sujui suurin piirtein näin.

Hyvät kuulijat, hyvät henkilöstöjohtamisen ja työhyvinvoinnin ystävät!

Tervetuloa Henkilöstöteko-kilpailun finaaliin! Ennen kolmen finalistin esittäytymistä ja palkintojen jakoa jaan muutamia ajatuksiani kanssanne HENRY ry:n kunniajäsenenä ja erityisesti Henkilöstöteko-kilpailun adoptioäitinä. Kilpailun isän rooli kuuluu Ilmarisen Timo Arolle, äidin rooli silloiselle HENRY ry:n toiminnanjohtajalle Leena Malinille ja kummisetänä toimi Pentti Sydänmaanlakka.

Tiemme kohtasivat vuonna 2008, jolloin arviointityöni Henkilöstö-kilpailussa käynnistyi. Parissa vuodessa kiintymys kasvoi niin, että päätin penkoa koko sen hetkisen kilpailuhistorian kaikkine tarinoineen. Kiinnostus muuttui rakkaudeksi ja rakkauden hedelmänä syntyi kirja Työhyvinvointi johtaa tuloksiin. Parhaita käytäntöjä kymmenen vuoden ajalta. Kirjassa on kuvattu 40 kehityshankkeita vuosilta 2000-2009: miksi ne tehtiin, miten ne tehtiin ja miten niissä onnistuttiin? Kirja tulvii energiaa, tuloksia ja onnistumisia. Suu kääntyy yhä hymyyn ja sydän meinaa pakahtua.

Sama tunne on jatkunut kaikkina näinä vuosina. Joka vuosi Henkilöstöteko-kilpailuun osallistuu upeita kilpailuhankkeita. Muistatteko vielä Skanskan ja NCC:n Työmaatreenit / Aamutreenit? Entä Sonera ja Osaajakeskus? Santander ja 100 % vastuu? Microsoft ja Läsnätyö? Lapin sairaanhoitopiiri ja Päiväkahvitoiminta? Vincit: No Managers? Ja lukuisia lukuisia muita.

Hyvät suomalaisen työelämän kehittäjät!

Nyt Henkilösteko-kilpailu on 15-vuotias ”nuorukainen”. Se on ottanut oman paikkansa erilaisten kilpailujen seurassa. Se on ainutlaatuinen kilpailu: avoin kaikille työyhteisöille Suomessa. Henkilöstöteko-kilpailu etsii ajankohtaisia, esimerkillisiä, innovatiivisia ja yhteiskunnallisia hankkeita, joita on tehty erilaisilla työpaikoilla eri puolella Suomea. Kynnys osallistua on tehty tarkoituksellisesti matalaksi, ei edes HENRY ry:n jäsenyyttä vaadita.

Henkilöstöteko-kilpailua on arvostettu ja sitä arvostetaan yhä. 15-vuotias ”nuorukainen” haluaa kuitenkin kehittää ja kehittyä, uudistaa ja uudistua jatkossakin.

Palataan kuitenkin tämän vuoden kilpailuun. Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille organisaatioille. Ilman teitä ei olisi tätä tilaisuutta.

Tänäkin vuonna arviointiryhmä sai tutustua toinen toistaan mielenkiintoisimpiin kehityshankkeisiin, jotka liittyivät mm. erilaisiin esimiesvalmennuksiin ja koulutusohjelmiin, työhyvinvointihankkeisiin, palkitsemiseen sekä toimintatapojen ja kulttuurin kehittämiseen. Kilpailuhankkeissa on parannettu tuottavuutta, on edesautettu muutosten syntymistä, on luotu edellytyksiä paremmalle työhyvinvoinnille. Lyhyesti sanottuna: on aikaansaatu parempia työelämäkokemuksia ihmisten arkeen. Uskon vahvasti siihen, että hyvä työpäiväkokemus heijastuu hyvää asiakaskokemukseen.

Kehittämisinto on tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Henkilöstöteko-kilpailussa on onnistuttava sekä tekemisessä että tuloksissa. Siksi arviointiryhmämme on ollut jälleen erityisen tiukkana kehityshankkeiden mitattavien tulosten kanssa niin organisaation ydintoiminnan kuin työhyvinvoinnin osa-alueella. Suuri kiitos arviointiryhmälle aakkosjärjestyksessä: Pia Adibe, Aki Ahlroth, Päivi Kiviniemi, Marita Salo ja Wiki Wikström.

Hyvät Henkilöstöteko-kilpailusta kiinnostuneet!

Kolme finalistiamme ovat aakkosjärjestyksessä:

  • Fonectan 020202-palvelun Pojopörssi
  • Space Systems Finland Oy:n PDP-prosessi (Personal Development Process)
  • Verohallinto ja sen IT:tä koskeva muutoksen johtamisen hanke Tietohallinto etulinjassa.

Organisaatiot ovat erilaisia, ja niin myös kilpailuhankkeet. En kuvaa tässä hankkeita, sen sijaan tuon heidät esille myytinmurtajina. Tämän vuotiset finalistit rikkovat mm. kolme myyttiä:

Myytti #1: Onnistunut kehittämistyö vaatii aina paljon rahaa ja ulkopuolisia kehittämisasiantuntijoita. Ei tarvita. Sen sijaan tarvitaan halu kehittää, roppakaupalla rohkeutta ja sitkeää sinnikkyyttä.

Myytti #2: Pk-yritys ilman HR:ää ei osaa kehittää henkilöstön hyvinvointia eikä halua satsata kehittämistyöhön. Osaapas. Onnistuminen vaatii ennen kaikkea tahtoa, asiantuntijat kyllä löytävät tietoa ja ratkaisuja. Soveltamisen taito on tärkeää ja arjen käytäntöihin sitominen.

Myytti #3: Mitä suurempi muutosprosessi, sitä vakavammin se on tehtävä. Eipäs. Pilke silmäkulmassa auttaa onnistumaan.

——

Henkilöstöteko-kilpailun tuomaristo valitsi voittajaksi Pojopörssin. Onnittelut Fonecta ja onnittelut koko finalistiporukalle! Kiitos Ilmarinen tilaisuuden järjestämisestä ja palkinnoista!

 

Kiitollisuudella ja suurella ylpeydellä – tiedän, että palaan näihin hankkeisiin vielä usein.

Riitta Hyppänen, Henkilöstöteko-kilpailun arviointiryhmän vetäjä

 

PS. Aiempia kirjoituksiani Henkilöstöteko-kilpailusta löytyy Rubiikki-blogistani kategoriasta Työhyvinvointi johtaa tuloksiin.

 

Joulun tunnelmissa

Joulua edeltävinä päivinä on tullut usein mieleen ajatus: onko tärkeämpää maaliin pääsy vai matka sinne? Joulun huippuhetki on useimmille meistä jouluaatto. Silloin on oltava kaikki valmiina. Viimeistään tapaninpäivänä ajatukset alkavat hiipiä uuden vuoden vaihtumiseen.

Entä, jos paras hetki onkin juuri nyt?

Välillä tuntuu, että paras hetki on juuri tässä ja nyt. Siitäkin huolimatta, että tekemättömiä töitä on vielä. Odotus, valmistautuminen, puuhailu, kauniiden esineiden esille nostaminen tekee hyvää. Parasta joulun valmistelussa on erilaiset joulumuistamiset. Ajatukset viivähtävät välillä ystävissä, välillä pitkäaikaisissa työn kautta tutuiksi tulleissa ihmisissä, välillä uusissa tuttavuuksissa. Kohtaamiset ovat olleet merkityksellisiä. Keskustelut ovat olleet aitoja ja rehellisiä. Kiitos luottamuksesta.

Joulumuistamiset – tärkeä osa joulua

Joulumuistamiset ovat tärkeä osa jouluun valmistautumistani. Vielä kymmenen vuotta sitten lähetin lähes sata joulukorttia joka joulu. Osa oli ostettuja, osa itse tehtyjä. Jokaisesta itse tehdystä tuli aina erityisen hyvä mieli. Toivottavasti vastaanottajillekin. Ajan myötä suuri osa postikorteista on vaihtunut hyväntekeväisyyteen ja sähköpostiviesteihin. Tänä vuonna lähetin enää vain muutaman postikortin. Onneksi on useita tapoja muistaa. Pääasia on aito muistaminen.

 Joulu on hyvien ajatusten ja tekojen aikaa

Yksi tärkeä päätös kuuluu jokaiseen jouluuni: mikä on hyväntekeväisyyskohteeni tänä vuonna? Niin moni järjestö tekee arvokasta työtä, johon tarvitaan ulkopuolista tukea. Isot järjestöt ovat näkyviä ja saavat toivottavasti paljon lahjoituksia. Entä pienet yhdistykset? Valinnat ovat aina vaikeita. Tässä mietteitäni hyväntekeväisyydestä aiemmilta vuosilta Joulun voima ja Hyväntekemisen taikaa. Tänä vuonna valintavaiheessa muistin yhdistyksen, joka auttaa ihmisiä koirien avulla. Lyhyt keskustelu Avustajakoirat ry:n yhdistyksen puheenjohtajan kanssa, ja valintani oli selvä. Uskon, että avustustehtävien lisäksi koulutettu koira tarjoaa isännälleen/emännälleen paljon ystävyyttä, lämpöä, turvaa ja rakkautta.

Siitähän joulussa on kyse. Ystävyydestä, lämmöstä, turvasta ja rakkaudesta.

 

Riitan joulutervehdys2_2015

Ensivaikutelma ja jälkimaku

Ensivaikutelma ratkaisee paljon rekrytointitilanteessa

Se hetki, kun mahdollinen työnantaja kohtaa potentiaalisen työnhakijan, jää kummallekin mieleen. Henkilöstöjohtamisen kirjoissa annetaan neuvoja, miten työhaastattelussa on korostettava hyvää työnantajakuvaa ja vahvistettava brändimielikuvaa. Samoin neuvotaan jokaisessa työnhakuvalmennuksessa. Siellä muistutetaan mm. käden puristuksen lujuudesta, katsekontaktin luontevuudesta sekä tietenkin aidosta hymystä.

Ensivaikutelma rakentuu ennen ensimmäistä kohtaamista

Rekryilmoitus kertoo faktat, mutta myös viitteitä organisaation kulttuurista. Kiinnostava työpaikkailmoitus herättää mielenkiinnon. Seuraava klikkaus on kriittinen: vastaavatko verkosta löytyvät sivustot rekryilmoituksen mielikuvaa? Tuleeko positiivinen yllätys? Latistuuko tunnelma? Vai jääkö löydös vähäiseksi? Toinen kriittinen kohta on yhteydenotto potentiaaliselle työnantajalle. Miten yhteydenottoon reagoidaan? Se, miten soittajaa kohdellaan, ratkaisee paljon. Se viestii myös arvoista, kulttuurista ja henkilöstöjohtamisesta. Pahinta on vastaamattomuus tai tyly kehoitus tehdä työhakemus.

Rekrytointihaastattelu vahvistaa tai häivyttää jo syntyneitä mielikuvia. Faktojen, osaamisten, kiinnostuksen kohteiden lisäksi kumpikin osapuoli punnitsee uutta tilannetta. Järki ja tunne ovat välillä sulassa sovussa ja välillä törmäyskurssilla. Onnistunut kahden kauppa syntyy, kun työnantajan ja työnhakijan intressit kohtaavat ja positiiviset ensivaikutelmat vahvistuvat.

Totuuden hetki koittaa ensimmäisenä työpäivänä

Ensimmäinen työpäivä jää mieleen monelle ikuisiksi ajoiksi. Ensimmäinen henkilö, jonka kohtaa. Käytävällä kulkevien ihmisten huomaavaisuus. Esimiehen ensimmäiset sanat. Oma työpiste ja lähimmät työkaverit. Tunnenko itseni odotetuksi ja tervetulleeksi? Miten neuvotaan käytännön asioissa? Miten autetaan onnistumaan?

Jälkimaku syntyy viimeisinä työpäivinä

Kaikki päättyy aikanaan. Myös hyvät työsuhteet päättyvät monista eri syistä. Määräaikaiset työsuhteet päättyvät sovitun mukaisesti. Vanhuuseläkkeelle siirrytään joustavasti 63-68-vuoden ikäisenä oman työkyvyn ja –halun sekä työnantajan tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Muut työsuhteiden päättymiset johtuvat joko työnantajasta (kollektiiviset tai henkilöperusteiset syyt) tai työntekijästä (oma pyyntö).

Työnantajabrändin osalta aika vähälle huomiolle jää se, miten työsuhteen viimeiset päivät sujuvat. Mitä tapahtuu, kun avainhenkilö ilmoittaa irtisanoutumisestaan? Miten vaikuttaa päätös hakea eläkettä? Miten puhutaan poislähtijästä? On irtisanoutumisaika kaksi viikkoa, kuukausi tai enemmän, pitkäaikaisenkin työsuhteen jälkimaku syntyy viimeisinä päivinä ja hetkinä. Minkä jälkimaun organisaatiosi antaa läksiäislahjaksi? Mistä haluat työntekijänä sinut erityisesti muistettavan?

Työnantajakuvaa rakennetaan hetki kerrallaan

Työnantajakuva myötäilee organisaation mainetta ja julkikuvaa. Toki mainoksilla on merkitys, mutta aina vaan enemmän sillä, miten organisaatio on aidosti mukana sosiaalisessa mediassa. Erityisen merkittäviä ovat tarinat työpaikoilta. Myös ex-työntekijöiden ja harjoittelijoiden. Merkityksellinen työ arvostavassa työyhteisössä on monen haave ja suurin motivaatiotekijä. Siitä halutaan varmistua – mielellään jo etukäteen.

Maine kasvaa viesti ja kohtaaminen kerrallaan. Toivottavasti osaavasta työvoimasta kilpailevat työnantajat ymmärtävät ja muistavat, että kokonaisuus ratkaisee. Menestyvässä kasvuyrityksessä työnantajakuva ulottuu orastavasta kiinnostuksesta vähintään viimeiseen käden puristukseen asti.

 

 

Harmeista eroon

Viime päivinä on peruspositiivisuuttani koeteltu moneen kertaan ja monelta eri taholta. Joskus mielipahaa aiheuttavat ikävät uutiset työpaikoilta, joskus koskettavat tarinat epäasiallisesta käyttäytymisestä tai välinpitämättömästä kohtelusta. Välillä harmittaa ihmisten kylmyys ja itsekkyys. Välillä vähättely ja arvostuksen puute. Eniten harmistun epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Mitä tehdä harmistuksen tunteelle?

Kielto ja järkeily eivät juuri vaikuta tunteisiin. Harmituksen jakaminenkaan ei aina auta, ja sitä paitsi, kuka haluaa kuunnella pitkään harmittelua. Lenkille lähtö? Ehkä. Tai sitten tarvitaan ”harmipuu”.

Tunnetko vanhan tarinan puusepästä ja harmipuusta?

Puuseppä, jonka palkkasin auttamaan minua vanhan maatalon kunnostamisessa, oli juuri lopettanut raskaan ensimmäisen työpäivänsä. Hänen sirkkelinsä oli tehnyt tenän ja nyt hänen ikivanha pakunsa kieltäytyi käynnistymästä.

Kuljettaessani häntä kotiin hän istui kivettyneen hiljaa. Saavuttuamme perille hän kutsui minut tapaamaan perhettään. Kun kävelimme etuovelle, hän pysähtyi hetkeksi pienen puun kohdalla ja tarttui oksien kärkiin molemmin käsin. Avattuaan kotioven hän oli hämmästyttävästi muuttunut. Hänen ahavoituneet kasvonsa olivat pelkkää hymyä, hän halasi kahta pientä lastaan ja antoi suukon vaimolleen.

Vähän ajan päästä hän saattoi minut autolleni. Kun ohitimme aiemmin mainitsemani puun, uteliaisuuteni pääsi voitolle. Kysyin häneltä selitystä sille, mitä aiemmin näin tapahtuvan.

”Ai niin, tuo on minun harmipuuni. Tiedän, etten voi välttää harmeja työssä, mutta olen varma siitä, että ne eivät kuulu kotiin vaimoni ja lasten luo. Niinpä minä vain ripustan ne puuhun roikkumaan joka ilta kotiin tullessani. Sitten aamulla poimin ne taas mukaani. Huvittava piirre siinä on, hän hymyili, että kun poimin aamulla aiemmat harmit mukaani, ei niitä ole läheskään niin paljon kuin mitä muistan edellisenä iltana ripustaneeni.”

En ole puuseppä, mutta harmipuulle olisi välillä käyttöä.

Pitäisiköhän hankkia? Oman elämän vastuuhenkilö löytyy lähimmästä peilistä.

 

 

Joulun voima

Joulu yllättää monella tavalla vuodesta toiseen. Vaikka kalenteripäiväys on aina sama, niin kummasti tuntuu vuosi vuodelta, että joulu yllättää aina vaan. Jouluvalmistelujen lisäksi vuodenaikaan liittyy etenkin yrittäjillä monenlaista puuhaa juuri ennen kalenterivuoden loppumista.

Joulu on sekoitus perinnettä ja yllätyksiäkin

Monessa perheessä joulupöydissä ja joulun puuhissa vanhat perinteet kohtaavat tämän ajan mieltymykset. Toivottavasti mahdollisista näkemyseroista osataan keskustella arvostaen kunkin näkemyksiä. Se, mikä on ehdoton perinne yhdessä perheessä, on merkityksetön asia toiselle.

Joulua voi viettää monin tavoin erilaisissa paikoissa

Joulun onnistumisen kannalta tärkeintä on aito joulumieli, ei paikka. Joulumieleen vaikuttavat toki ulkoiset puitteet, mutta ennen kaikkea omat tunteet ja ajatukset. Niitä voimme vaalia siitä huolimatta, että joulun alla on ollut kiireistä tai osa töistä on jäänyt tekemättä.

Joulu on hyvän mielen jakamisen juhlaa

Tärkeä osa oman jouluni valmistelussa on muistaa ja kiittää lukuisia ihmisiä yritykseni kautta. On monta tapaa kiittää. Suoraan ja välillisesti. Hyväntekeväisyyskohteen pitää puhutella lahjoittajaa ja mielellään myös asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja tärkeitä ihmisiä erilaisissa verkostoissa. Siksi joka vuosi hyväntekeväisyyden kohde on erilainen. Viimeisiin kymmeneen jouluun mahtuvat mm. sydänvikaisena syntyneet lapset, kuulovammaiset, sotaveteraanit, kasvimaahankinta Afrikkaan, Pelastusarmeija ja saimaannorpat. Yhtenä vuonna heitettiin rahat Itämereen toivossa, että suojelutyö tuottaa tuloksia. Viime vuonna tuki kohdistui Itä-Helsingin vähävaraisten nuorten soittoharrastuksen tukemiseen. Pop & jazz -konservatorion Dream-On –projekti antoi opetuksen ja puhallinsoittimien saatavuuden kautta monelle nuorelle mahdollisuuden kokea onnistumisen iloa. Itämeren parantumisesta ei saa nopealla ajalla näyttöä, mutta lasten ja nuorten big band -konsertit keväällä olivat konkreettinen osoitus siitä, miten pienelläkin auttamisella on väliä.

Loistava tempaus hyvällä asialla

Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Loistava tempaus, jossa yhdistyy kaksi ajankohtaista tärkeää asiaa: pimeässä liikkuvat pienet koululaiset ja Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet sotaveteraanimme. Loistava tempaus -kampanjan takana ovat Rockin’ Cocks ry ja kouvolalaiset rokkarit. Jo neljä kertaa he ovat talkoilla järjestäneet itsenäisyyspäivän konsertin, jonka tuottojen ja muiden joululahjoitusten kohteena ovat kouvolalaiset ekaluokkalaiset sekä sotaveteraanit ja heidän leskensä. Ekaluokkalaisia on Kouvolassa 814, kotona asuvia sotaveteraaneja reilu 1000. Sotiemme Veteraanit -heijastin lisää turvaa pienille ekaluokkalaisille pimeässä ja hämärässä kulkemiseen. Samalla tämä heijastin kertoo yhä harvenevien sotaveteraaniemme tarinaa ja välittää arvokasta perintötietoa niin pienille lapsille kuin heidän perheilleen. Suurin osa tuotosta käytetään veteraanien itsenäisen kotona asumisen tukemiseen.

Anna joulun voiman vaikuttaa

Joulun voima on vaikuttanut jo useita päiviä ja viikkoja. Annetaan joulun voiman valloittaa mielemme pitkäksi ajaksi. Uskotaan ihmeisiin. Uskotaan hyvään.

 

 

Kehityskeskusteluista onnistumiskeskusteluihin

Olipa kerran auditorio täynnä yrityksen ylintä ja keskijohtoa. Olin juuri piirtänyt fläpille kolme maagista lukua: paljonko kehityskeskusteluihin oli kulunut aikaa henkilötyövuosina, mitä se tarkoitti rahassa ja minkä arvosanan henkilöstö oli antanut kehityskeskusteluille. Surkeat luvut tuijottivat fläpiltä johtajia. Hetki oli lyhyt mutta hiljaisuus ikuisuuden mittainen. Lopulta toimitusjohtaja kysyi ääneen sen, mikä jo leijui ilmassa: pitäisikö meidän luopua koko käytännöstä? Vastasin silmää räpäyttämättä: ”Ei tietenkään, vaan vakavasti miettiä, miten käytetystä ajasta saisi mielekkäämmän ja tuottavamman.”

Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä: tavoite- ja kehityskeskustelu, tulos- ja kehityskeskustelu, suoritus- ja kehityskeskustelu ja niin edelleen. Olemme käyneet näitä keskusteluja jo vuosikymmenien ajan ihan vapaaehtoisesti, työlainsäädäntömmehän ei velvoita kehityskeskusteluun. Valitettavasti monella työpaikalla käytäntö kuitenkin koetaan pakkopullana, mekaanisena vuotuisena suorituksena.

Entä jos arviointi ja palaute tekisivät tilaa onnistumisille?

Kehityskeskustelut ovat nykyisin kietoutuneet arvioimisen ja palautteen ympärille. Samassa tilaisuudessa siis tehdään eräänlaista kriittistä arviointia, minkä lomassa annetaan ja saadaan palautetta. Kun arviointi on saatu päätökseen, siirrytään seuraavan kauden tavoitteisiin. Niistä keskusteleminen on parhaimmillaan innostavaa, huonoimmillaan yksipuolista ja määräilevää. Entä jos puhuttaisiinkin onnistumiskeskusteluista?

Onnistumiskeskustelussa kukin ottaisi esille asioita, joista on erityisen ylpeä tai jotka ovat tuottaneet hyvää mieltä ja energiaa. Samalla voisi kertoa, mikä on viime aikoina ollut erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Lisäksi voitaisiin pohtia, miksi jotkin asiat eivät ole edenneet suunnitelmien mukaisesti. Väitän, että onnistumisten ja oppimisten kautta keskusteluista tulisi paljon energisempiä.

Monilla työpaikoilla suorituksia arvioidaan numeroilla, mikä on esimiehelle usein hankalaa. Jos on vielä ohjeistettu käyttämään arvioinnissa Gaussin käyrää, on tehtävä mahdollisimman vaikea. Viisihenkisen tiimin esimies voi olla pakotettu antamaan ääripään arvosanat joillekin, oli todellisuus mitä tahansa.

Vuosikausia esimiehiä on opetettu asettamaan tavoitteita, jotka ovat ”smartteja” (siis tarkkaan määriteltyjä, mitattavia, saavutettavia jne.). Myös tavoitteiden määrän pitää olla kohtuullinen. Näistä hyvistä neuvoista huolimatta uudet tavoitteet eivät läheskään aina luo innostusta ja sitoutumista. Tällöin myöskään strategian jalkauttaminen ei onnistu.

Entä jos puhuttaisiin ennen kaikkea työn ja tavoitteiden merkityksellisyydestä?

Onnistumisen edellytyksenä on, että koemme tavoitteena olevat asiat merkityksellisiksi.  Silloin teemme parhaamme tavoitteiden saavuttamiseksi, ja annamme näille asioille huomiomme ja aikamme. Mitä paremmin omat mielenkiinnon kohteemme ja arvomaailmamme kohtaavat organisaation tavoitteet, sitä todennäköisemmin ne toteutuvat.

Motivoitumisessa on kyse siitä, että saamme tehdä asioita, jotka itse koemme mielekkäiksi. Motivoidumme meille osoitetusta luottamuksesta ja siitä, että voimme itse vaikuttaa omaan tekemiseemme. Siksi näistä asioista pitäisi puhua henkilöstöjohtamisen tärkeimmäksi kuvatussa keskustelussa. Väitän, että näin keskustelut koettaisiin nykyistä mielekkäämpinä.

Entä jos keskusteltaisiin siitä, mitä tarvitaan, jotta voi onnistua?

Onnistumiskeskusteluissa puhuttaisiin siitä, mitkä asiat johtavat onnistumiseen. Mitä tekemällä tavoitteet voi saavuttaa? Miten priorisoida omia työtehtäviä? Mitä apua tai tukea tavoitteissa onnistuminen edellyttää? Minkälaiset valtuudet tarvitaan? Miten voidaan seurata tavoitteiden etenemistä mahdollisimman reaaliaikaisesti? Väitän, että kasvavat vaikutus- ja seurantamahdollisuudet sekä johtajuutta korostavat keskustelut toisivat uutta energiaa ja lisää onnistumisia.

Kehityskeskusteluihin on vakiintunut myös asiakokonaisuus, joka liittyy osaamiseen ja kehittymiseen. Toisille tämä osio tarkoittaa lähinnä kurssivaihtoehtojen läpikäymistä. Onneksi joillakuilla tässä kohtaa kuitenkin syntyy aitoa keskustelua osaamisen laajentamisesta tai syventämisestä sekä työuraan liittyvien toiveiden ja ajatusten jakamisesta. 

Kurssilistojen tutkailun sijaan on mielekkäämpää keskustella lähitulevaisuudesta ja siitä, miten pitää huolta itsestään: osaamisestaan, hyvinvoinnistaan, voimavaroistaan. Työnantajan edustajan on toki varmistettava, että työn vaatimukset ja henkilöstön osaaminen kohtaavat, mutta vielä tärkeämpää on keskittyä luomaan edellytyksiä tuleville onnistumisille. Kehittymissuunnitelma jo sanana viittaa siihen, että jokaisen on jatkuvasti kehityttävä.

Entä jos puheet kehittymisestä muuttuisivatkin puheeksi unelmista?

Yhden unelma on uusi työtehtävä, toisen taas nykyisen työtehtävän jatkuminen. Kolmas unelmoi terveistä eläkepäivistä. Esimiesten tärkeä tehtävä on auttaa henkilöstöä onnistumaan. Joskus se merkitsee yhteisen työhistorian päättymistä, usein myös parempaa ja toimivampaa vuorovaikutussuhdetta. Unelmista kertominen edellyttää luottamuksellista ihmissuhdetta. Luottamusta rakennetaan sanoin ja teoin arjessa, ei vain vuotuisessa kehityskeskustelussa.

Entä jos onnistumiskeskusteluja olisikin nykyistä useammin?

Keskustelujen käyminen aiempaa tiheämmin ei automaattisesti tarkoita, että aikaa kuluisi entistä enemmän. Keskustelujen määrä lisääntyisi, niiden yksittäinen kesto lyhenisi, valmistautuminen helpottuisi ja seurantavälit lyhentyisivät. Keskustelujen kankeus ja jäykkyys vähenisivät, kun keskusteluista tulisi luontevia käytäntöjä. Tällöin kullakin keskustelulla olisi yksi pääasia, vaikka uudet tavoitteet, ja lisäksi keskusteltaisiin tarpeen mukaan muista tärkeiksi koetuista teemoista. Vain tarpeellinen dokumentoitaisiin, ja vuorovaikutus saisi enemmän tilaa. Fokus olisi onnistumisten tekemisessä mahdolliseksi, ei dokumentoinnissa.

Toisivatko onnistumiskeskustelut parempia tuloksia?

Uskallan väittää, että jos kaavamaisista kehityskeskusteluista siirryttäisiin ketteriin onnistumiskeskusteluihin, auditorioissa ei tarvitsisi erikseen kertoa johtajille kehityskeskustelujen inputista (aikainvestoinneista) ja outputista (henkilöstötyytyväisyydestä). Aidot tulokset näkyisivät liiketoiminnallisissa tuloksissa aikaansaannoksina, uusina tuotteina ja palveluina, parempana asiakaspalveluna, kannattavuutena ja uudistumisena. Lukuisat HR-tunnusluvut osoittaisivat käytännön tuloksellisuutta. Keskusteluille olisi sitä paitsi jo hyvä lyhennekin: OK.

Riitta Hyppänen

Kirjoitus on julkaistu 6.3.2014 Hyvejohtajuus-blogissa (Vieraskynä).

Kehittämistyö tuottaa tuloksia

HENRY ry:n ja työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vuotuinen Henkilöstöteko-kilpailu huipentui Henkilöstöteko-seminaarissa 11.2.2014 Kilpailu järjestettiin nyt jo 14. kerran.

Kilpailun avulla halutaan kannustaa työpaikkoja suunnittelemaan ja toteuttamaan kehityshankkeita, joilla tavoitellaan mitattavia liiketoiminnallisia ja työhyvinvointiin liittyviä tuloksia. Työhyvinvointi on laaja kokonaisuus ja kehityshankkeessa voi painottua terveys-, työkyky-, työyhteisö-, osaamis- tai johtamisnäkökulmat. Liiketoiminnalliset tulokset voivat liittyä kasvuun, kilpailukykyyn tai kustannustehokkuuteen. Henkilöstöteolta odotetaan myös ajankohtaisuutta, esimerkillisyyttä, innovatiivisuutta sekä myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Henkilöstöteko-kilpailuun haetaan syksyllä kirjallisilla hakemuksilla. Joulukuussa valitaan semifinalistit ja tammikuussa finalistit. Arviointiryhmätyöskentelyn jälkeen kilpailun tuomaristo valitsee voittajan, joka saa pääpalkinnoksi 10 000 euroa.

Olen toiminut arviointiryhmässä useita vuosia. Kilpailusta on tullut minulle erityisen tärkeä myös sen tähden, että TYÖHYVINVOINTI JOHTAA TULOKSIIN -kirjani sisältää 40 kuvattua casea kilpailun ensimmäiseltä kymmeneltä vuodelta. Niissä on paljon opittavaa.

Henkilöstöteko 2013 –kilpailun kolme finalistia – Pilkington Automotive, Sanofi, Turun yliopisto –  edustivat hyvin erilaisia organisaatioita ja myös kehitystarpeet ja lopputulokset poikkesivat paljon toisistaan. Yhteistäkin oli:

  • on oltava aitoa tahtoa kehittää ja parantaa
  • on löydyttävä uskoa siihen, että työpaikalla voidaan vaikuttaa
  • on uskallettava luottaa siihen, että ratkaisuja löydetään yhdessä
  • kuulluksi tulemisen ja arvostuksen tarvetta ei voi liikaa korostaa
  • välittämisellä saadaan ihmeitä aikaiseksi.

Pilkingtonin Ylöjärven tehtaan alasajo on esimerkillinen hanke, jossa on vaikeassa tilanteessa huolehdittu lakisääteisistä velvoitteista, pyritty turvaamaan päivittäinen tuotantotyö sekä autettu poikkeuksellisella tavalla myös irtisanotuksi tulleita ihmisiä eteenpäin niin ammatillisesti kuin myös tunnetasolla. Henkilöstötyön lisäksi hankkeessa on mobilisoitu ympärillä olevat verkostot (TE-toimisto, kaupungin eri palvelut, ammatillisen osaamisen palvelutarjoajat, seurakunta). Kun on tietoa, taitoa ja vielä tahtoa, niin syntyy erinomaisia tuloksia. Tahtoa tarvitaan erityisesti YT-neuvotteluissa sekä erilaisten tukiratkaisujen aikaan saamisessa. Kuten henkilöstöpäällikkö totesi: tässä oli itse asiassa kyse 250 henkilöstöteosta!

Sanofin voittajahankkeen – Tarkoituksemme / Our purpose – avulla saatiin merkittäviä parannuksia henkilöstön yhteistyössä, johtamis- ja esimiestyössä sekä viestinnässä. Kehityshankkeeseen liittyi lukuisia osahankkeita. Keskeisiä menestystekijöitä olivat uuden maajohtajan aidot kohtaamiset koko henkilöstön kanssa. Kohtaamisissa korostui ensin kuuntelu, sitten mahdollisuus vaikuttaa. Menestyminen vaatii, että perusasiat ovat kunnossa: kukin tietää tehtävänsä, roolinsa, vastuunsa ja myös oman työnsä vaikutukset.  Sanofin hanke on jälleen hyvä muistutus siitä, että ensin on rakennettava luottamusta. Sen jälkeen voidaan yhdessä suunnitella tulevaisuutta. Uudenlaisen kulttuurin aikaansaamiseen tarvitaan koko henkilöstö. Jokainen on tärkeä.

Turun yliopiston kehityshanke on varhaisen tuen viitekehykseen luotu sovittelumenettelyn malli. Se on uusi työkalu ihmisten välisen vuorovaikutuksen vaikeisiin tilanteisiin. Se ei ole puheeksiottamisen malli. Se ei ole kurinpidollinen toimenpide, varoitus tms. Se ei myöskään ole työnohjausta. Sovittelumenettelyssä korostuu vahvasti ratkaisukeskeisyys. Sovittelijoina toimivat vapaaehtoiset koulutetut esimiesasemassa olevat henkilöt. Mallin avulla on ratkaistu jo olemassa olevia konflikteja, ja samalla uuden osaamisen myötä on vaikutettu myös ennaltaehkäisevästi mahdollisiin tuleviin ongelmiin.

Kilpailuhankkeet toimivat suunnan näyttäjinä ja inspiraation antajina. Toivon, että näistä on hyötyä monelle. Kuten myös aiemmista esillä olleista hankkeista. Lisätietoa kilpailuhankkeista HENRYn sivuilta.

 

Riitta Hyppänen, HENRY ry:n Henkilöstöteko-kilpailun arviointiryhmän puheenjohtaja

 

 

Tehokkuus ennen kaikkea

Kukapa johtaja ei haluaisi tehokkuutta?

Tehokasta on mm. töiden organisointi mahdollisimman järkevästi. Järkevää ja kustannustehokasta resursointi on silloin, kun tietyt tehtävät tekee juuri se henkilö, jolle ne kuuluvat ja joka osaa ne parhaiten. Mitä enemmän ko. henkilö tätä työtä tekee ja mitä enemmän hänen osaamisensa karttuu, sitä enemmän hänen toimintansa tehostuu. Näitä työsuoritteita voidaan seurata, mitata ja raportoida.

Liukuhihnahommissa näin tapahtuu. Jos katsoo asioita laajemmin ja erityisesti asiantuntijatehtäviä tarkastellen, asia ei olekaan ihan näin yksinkertainen.

Viime viikolla tapaamani asiantuntija kertoi, että heidän organisaatiossaan on ohjeistettu asiantuntijoita siitä, että he eivät enää neuvoisi kollegoitaan tietotekniikkaa koskevissa asioissa, vaan kaikki avuntarve keskitetään help deskiin. Helpparissa on asiantuntevaa porukkaa, joilla on osaamista ja jonka tehtäväkuvauksiin kuuluu neuvonta ja ongelmien ratkaisu. Selkeää ja tehokasta, vai kuinka?

Rubikin kuution kiehtovuus on siinä, että jokainen siirto vaikuttaa aina myös muuhun.

Kun hiotaan tehokkuutta, mitä muuta tapahtuu samanaikaisesti? Kun kollega ei saa enää neuvoa kollegoitaan satunnaisissa arkipäivän ongelmissa, vaikuttaa se moneen muuhunkin.

Ensiksikin, työyhteisön tavanomainen arkinen kanssakäyminen vähenee.

Spontaanit kontaktit vähenevät. Toki ohjeistus ei ota kantaa muuhun kanssakäymiseen. Välillisesti viesti vaikuttaa kuitenkin siihen, että henkilöstön kannattaa kiinnittää tehokkuuden nimissä huomiota myös muuhun kanssakäymiseen.

Toiseksi, ihmisiltä viedään pois mahdollisuus auttaa, välittää ja osoittaa kiitosta.

Halu auttaa on juuri välittämistä. Kun ei voi antaa apua, ei synny myöskään tarvetta osoittaa kiitollisuutta kenellekään.

Kolmas näkökohta liittyy arvostuksen tunteeseen.

Se, jolta kysytään neuvoa, kokee tietoisesti tai tiedostamatta samalla arvostusta. Luonnollista aitoa arvostusta, jota ei voi korvata millään määrämuotoisella palautekeskustelulla.

Neljäs näkökulma liittyy osaamiseen, hiljaiseen tietoon, kokemusosaamiseen.

Samalla, kun kollega neuvoo kollegaa teknisessä ratkaisussa, tapahtuu samalla vuorovaikutuksessa tehtävään ja tilanteeseen liittyvää osaamisen jakamista. Tarinoita, kommentteja, ehdotuksia, uusia näkökulmia. Ehkä samalla syntyy myös vastavuoroisuutta.

Toki tällä kaikella on hintansa: kanssakäyminen vie aikaa eikä äärimmäisen tehokkaaksi tarkoitetussa työyhteisössä ole varattu sille aikaa.

Siis, annetaan kunkin uppoutua rauhassa omiin hommiinsa ja pähkäillä itse ongelmiaan, kunnes ottavat yhteyttä helppariin. Säästytään niiltäkin ihmisiltä, jotka jatkuvasti häiritsevät ja kuormittavat asiantuntijoita ongelmillaan ja keskustelutarpeillaan. Tehokkuuden nimissä heitä kutsutaan aikavarkaiksi. Järjestetään sitten vastapainoksi vaikka tyky-päivä ja kutsutaan konsultti innostamaan ja kertomaan yhteistyöstä ja arvostuksesta. Tehdään vaikka pari palautteen antamiseen ja arvostuksen osoittamiseen liittyvää harjoitusta.

Vai annetaanko työyhteisöjen asiantuntijoille vapauksia toimia arjessa mahdollisimman järkevällä ja tehokkaalla tavalla?

Tehokkuuden edistäminen ei aina tuota lisätehoa.

 

Mistä sinä olet kiitollinen?

Elätän itseni puhumalla ja kirjoittamalla johtamisesta, kehittämisestä, muutoksista, osaamisesta, hyvinvoinnista, arvostamisesta ja kunnioittamisesta.

Puheessani vilisevät niin eurot, lakipykälät kuin ihmiset – asiat ja tunteet sekaisin. Kirjoitan tietokirjoja. Huhtikuussa ilmestyi Tiukka tilanne. Viimeistelyä vailla on Esimiesosaaminen. Lisäksi kirjoitan säännöllisesti artikkeleita Käytännön henkilöstöjohtaminen –käsikirjaan.

Olen oppinut asioita toki opiskelemalla, mutta sitäkin enemmän elämällä noiden asioiden kanssa.

Kokemalla asioita itse ja yhdessä muiden kanssa. Kuuntelemalla, keskustelemalla, olemalla silmät ja korvat auki. Paljon muutakin arvokasta olen oppinut elämäni varrella.

Olen maalannut pari päivää. Maalipensseli tuntui vieraalta näppäimistön käytön jälkeen. Veto vedolta tuntuma löytyi. Syntyi kaunista. Rakennus sai suojan. Itse näki oman työnsä jäljen. Maalaaminen on terapiaa. Opettavaista. Parasta oli aika ajatella.

Olen oppinut vanhemmiltani paljon.

Isältäni perin yrittäjyyden asenteen, periksi antamattomuuden ja elämästä nauttimisen taidon. Opin maalaamaankin. Äidiltäni opin mm. rakkauden ruokaan ja puutarhaan. Arkiset taidot kertyivät huomaamatta. Kiitos niistä.

Arvokkain ja hyödyllisin taito liittyy kuitenkin sosiaalisiin taitoihin. Vanhempani olivat loistavia esikuvia. Somesta he eivät tietäneet mitään, mutta he halusivat jakaa tarinoitaan ja kokemuksiaan, olivat kiinnostuneita niin tutuista kuin uusistakin tuttavuuksistaan. Lämpö oli aitoa, vuorovaikutus mutkatonta.

Moni asia on jäänyt oppimatta, monta tarinaa jäi kuuntelematta. Olisi ollut kiva oppia soittamaan isän opastuksella. Onneksi poikani harrastaa musiikkia minunkin edestä. Sen sijaan, että listaa mielessä asioita, joita ei vielä osaa, kannattaa pysähtyä miettimään sitä, mitä osaa.

Se, mitä ihmisellä on, voi olla arvokkaampaa kuin se, mitä puuttuu.

Keskikesä on loistava ajankohta pysähtyä opettelemaan olemaan tyytyväinen ja kiitollinen. Mistä sinä olet kiitollinen? Kenelle?