Artikkelit

Arvokkaat arvomme

Totta kai arvot ovat tärkeitä jokaiselle organisaatiolle, mutta tiedämmekö, mitä henkilöstö arvoista oikeasti ajattelee? Useimmille organisaatiolle riittää, kun arvot ovat määritelty ja viestitty henkilöstölle. Monelle tuntuu riittävän se, että vuotuisessa henkilöstökyselyssä kysytään yleisesti arvojen toteutumisesta. 

Mutta tiedämmekö oikeasti, miten yksittäinen arvo koetaan ja miten se toteutuu arjen työtehtävissä ja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa? Emme, ellemme kysy. Tällöinkin tämä usein jää yksittäisen esimiehen tehtäväksi. Entä tiedämmekö, miten arvot koetaan ja miten niihin sitoudutaan koko organisaatiossa tiimeistä, yksiköistä ja toimipisteistä riippumatta? Emme, ellemme kysy.

Ja juuri näin Finavialla tehtiin. Syntyi ainutlaatuinen ja arvokas arvokeskustelu.

Helppous yllätti

Halusimme toteuttaa arvokeskustelun yhdessä koko henkilöstön kanssa tavalla, joka olisi kevyt ja läpinäkyvä ja työkalulla, joka olisi helppokäyttöinen. Henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen kuvaa projektia, että sen käytännön toteutus yllätti. Kun väkeä on 1200 eri paikkakunnilla tekemässä hyvin erilaisia töitä, monet myös vuorotyössä, voisi kuvitella projektin olleen varsin työläs. “Teknologia auttoi. Etsimme kumppania, joka voisi tarjota helppokäyttöisen ratkaisun, minkä avulla osallistuminen arvokeskusteluun olisi mahdollista myös matkapuhelimella – ajasta ja paikasta riippumatta. Lisäksi auttoi se, että hanke valmisteltiin hyvässä yhteistyössä talon sisällä.”

Aktiivista vaikuttamista

Kehityshanke alkoi olemassa olevien Finavia Oyj:n arvojen äänestyksellä. Yli 20 000 viestiä, 1700 ääntä ja yli 900 kommenttia. Ja tämä kaikki vain arvoista – olemasta olevista sekä mahdollisuudesta ehdottaa organisaatiolle uusia arvoja! Aika harvassa isossa organisaatiossa tällainen on oikeasti mahdollista.

Finavia Arvokeskustelu tulokset

Finavian arvokeskustelun tulokset

Kun uudet arvot otettiin käyttöön, palvelun avulla mitattiin, miten arvot toteutuvat ihmisten arjen työssä. Keskustelu jatkui vilkkaana, tuhansia viestejä, ääniä ja kommentteja. Finavia oppi, miten arvot toteutuvat eri puolilla organisaatiota.

Arvokeskustelu osana johtamista

Finavialla työ arvojen kanssa on jatkunut ja jatkuu. Kyse ei ole yksittäisestä projektista, joka hankkeen loputtua jätetään sikseen ja toivotaan, että arvot pysyvät muistissa ja keskusteluissa. “Arvokeskustelulla on haettu kestävää vaikuttavuutta. Arvot elävät eikä niiden kanssa olla koskaan maalissa”,  naurahtaa Finavian henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen.

Finavia Henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen

Henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen, Finavia

Tärkeimmät opit arvokeskustelusta

Arvot ovat osa strategiaa ja kulttuuria. Arvojen – oli sitten kyse asiakaskokemuksesta, turvallisuudesta, uudistumisesta tai vastuullisuudesta – toteutuminen koetaan arjen tilanteissa. Kokemisen lisäksi olennaista ovat käytännön teot. Arvoihin on sitouduttava ja ne pitäisi näkyä läpi organisaation käytännön tekemisessä. Siksi on ymmärrettävä, että on opittava etenemään pienin askelin. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Se on oppi numero yksi.

Toinen oppi liittyy huolellisen valmistelutyön merkitykseen, kertoo Kaarina. Jatkuvaa dialogia henkilöstön ja mm. luottamusmiesten kanssa. Arvokeskustelu oli myös johtoryhmän ja hallituksen agendalla. 

Kolmas oppi liittyy esimiesten aktiiviseen rooliin. Ei ole itsestään selvää, että esimiehet ottavat aktiivisen roolin. Mutta kun arvot oivaltaa arkea helpottavana tekijänä, niin tässäkin voi onnistua. Arvojen pitää näkyä ja olla osa arkea, osa tekemistä, osa työkulttuuria.

Arvokeskustelu vaatii rohkeutta

Mielestäni tällainen Finavian tapainen arvokeskustelu vaatii paljon rohkeutta. Olin aivan ihastuksissani, kun kuulin yhteistyökumppanini Vibemetricsin Mikko Ruokojoen kertovan uudesta työkalusta ja palvelusta. Arvokeskustelun avaaminen, henkilöstön kuunteleminen ja heidän mielipiteiden arvostaminen vaatii todella rohkeutta. Rohkeutta aloittaa dialogi ja sitoutua vuorovaikutukseen. Uskon sen. Uskon myös, että uudistuminen kaikkinensa edellyttää rohkeutta. Arvopohja on organisaation pääomaa, jota on vaalittava sekä nykyhetken että tulevaisuuden vuoksi..

Kiitos, että sain olla hetken tällä arvomatkalla. Kirjoittaessani muistelen erityisesti lentokenttävirkailijaa, joka “pelasti” minun työpäiväni kerran Joensuun kentällä. Siinä kohtaamisessa olivat kaikki arvot kohdallaan.

Suosittelen tätä kaikille rohkeille asiakkailleni.

(Kirjoitus on alunperin julkaistu sekä Vibemetrics Oy:n verkkosivuilla että Finavian intranetissä.)

Kirjoittaja on Riitta Hyppänen, johtamisen valmentaja, jonka intohimona on työelämän uudistaminen merkityksellisemmäksi. www.riittahyppanen.fi

Lisätietoa:  Mikko Ruokojoki 040 070 9319, Vibemetrics Arvokeskustelu

Tulevaisuuskattaus – uusi dialogi työn tulevaisuudesta

Vastavetona lukuisille keskusteluille ”poteroissa”, ”siiloissa”, ”kabineteissa” ja ”työryhmissä” päätimme kokeilla jotain aivan uutta. Haastoimme yleisen uskomuksen, ettei aitoa dialogia työn tulevaisuudesta voisi saada syntymään nopeasti, täysin erilaisissa elämäntilanteissa olevien välille. Siitä syntyi tulevaisuuskattaus – uusi dialogi työn tulevaisuudesta.

Katse tulevaisuuteen tekoälyaikakaudelle: mitä ihmisyyden illallisella 16.4. oikein tapahtui?

Noin kolmen tunnin kokeilu uudenlaisesta tavasta keskustella tulevaisuudesta, työnmurroksesta, tekoälystä, ihmisyydestä, inhimillisyydestä. Paikalle oli kutsuttu 12 erilaista ihmistä: millenniaaleja, työelämän konkareita. Ihmisiä isolla I:llä – suurin osa tapasi toisensa ensimmäisen kerran tässä tilaisuudessa. Ei tarkkaa agendaa, ei tavoitteita, ei aikatauluja, ei rooleja, ei pönötystä, ei besserwisseröintiä, ei powerpointteja. Silti ilta oli todella sisältörikas.

Minä sain olla emäntänä, keskustelujen rytmittäjänä, päätehtävänä huolehtia, että ihmiset viihtyivät. Puheensorina oli vilkasta, tärkeimmät ajatukset kirjattiin pöytäliinaan ja napattiin videopätkiin. Läsnäolo oli käsin kosketeltavaa. Vaikka kaikki paikalla olijat ovat aktiivisia sosiaalisen median kanavien käyttäjiä, kukaan ei koskenut puhelimiinsa illan aikana. Taisi jäädä selfietkin ottamatta.

Minusta illan aikana tapahtui ihmeitä toinen toisensa perään. Palaan tulevissa postauksissa niihin tarkemmin. Normaalisti kangaspöytäliinat menevät pesuun ja kertakäyttöiset kuuluvat roskiksiin, mutta näin arvokasta pöytäliinaa minulla ei ole koskaan ollut. Niihin kirjattiin ajatuksemme :).

Tulevaisuuskattaus – onnistumisen kolme tärkeää tekijää

Olen toki aiemminkin ymmärtänyt valmistelujen merkityksen. Usein niillä tarkoitetaan käytännön järjestelyjä. Nyt niitä tärkeämmässä roolissa olivat ihmiset ja tunnelma, yhteyden saaminen ihmisenä ihmiseen. Lähetin niin erikoisen kutsun tilaisuuteen, etten olisi ikinä uskonut sellaista lähettäväni. Tietyin silmälasein katsottuna se oli jopa ”melkein sopimaton”.  Kutsu iltaan oli oikeasti kutsu tulevaisuuteen. Sen tarkoituksena oli viestiä vahvasti, että nyt ei tulla seminaariin, ei työryhmäsessioon eikä paneeliin. Nyt ei tulla suorittamaan. Kravatit ja korkokengät voi jättää kotiin :).

Kohtaamisiin ja dialogiin perustuva ilta perustui vahvaan arvopohjaan. Tulevaisuus – tekoälyaika – haastaa meidät monessa, ja se, mikä on jäänyt ja jää vähemmälle painoarvolle pitäisi olla meille ihmisille se kaikkein tärkein ja merkittävin: inhimillisyys, ihmisyys, identiteetti. Vaikka kaikki muu muuttuisi, niin kestävät arvot kantavat. Juuret ja siivet – niillä mennään kohti tulevaa!

Riitan Keittiö –fiilis oli kolmas onnistumiseen vaikuttava tekijä. Kabineteissa ja työryhmissä tuntuu olevan tärkeää, että saa oman viestinsä sanottua protokollan mukaisesti. Kuitenkin parhaat keskustelut syntyvät spontaanisti, toisten ajatuksia jatkaen, pienellä porukalla, spontaanisti. Niinpä, parhaat merkitykselliset keskustelut syntyvät keittiössä. Hyvä ruokakin on tärkeää, mutta vielä olennaisempaa oli fiilis. Kokemus siitä, miten hetkessä toisilleen vieraat ihmiset olivat kuin ”yhtä perhettä”, jää ikuisesti mieleen.

Kiitos Tulevaisuuskattaukseen osallistuneille mahtavista keskusteluista ja ajatuksista – kiitos jokaiselle erikseen ja yhdessä Franz Mittler, Jaakko Blomberg, Jyri Rasinmäki, Karina Jutila, Kaisa Kukkonen, Katja Lairikko, Krista Naumanen, Perttu Pölönen, Reijo Karhinen, Sara Peltola, Timo Lindholm, William von der Pahlen. Lämmin kiitos Newsec, että mahdollistitte tämän illan tarjoamalla meille upeat tilat – toimialan ammattilaisiin voi aina luottaa. Nöyrä kiitos Heikki Leskinen Millennial Board yhteistyöstä ja erityisesti siitä, että innostuit tästä kokeilusta, luotit ja uskoit siihen mahdollistamalla tämän kaiken toteutuksen .

Mitä saimme yhdessä aikaiseksi ja mitä opittiin?

Aikaansaannoksista ja hankkeemme taustoista kirjoitan lisää myöhemmin. Ajatuksemme elävät myös videolla ja valokuvissa. Tarve puhua tulevaisuudesta oli vahvaa ja uudenlainen tapa keskustella tulevaisuuden teemoista oli myös kiehtovaa. Ehkä tärkeintä kokeilun kannalta oli se, että me murskasimme monta uskomusta: tässä keskustelussa ikä oli vain numero eikä sukupuolella, koulutustaustalla tai työrooleilla ollut mitään merkitystä kun puheena on 4. teollisen vallankumouksen aikakaudelle siirtyminen. Eikö näin voisi olla muissakin keskusteluissa?

Lisäksi opittiin kolme tärkeää L-alkuista ajatusta:

  • Luottamus syntyy kohtaamisissa, kunnioituksen ja kiinnostuksen maaperässä.
  • Luovuus ei ole sana, vaan se on mielentila, mahdollisuuksien maailma.
  • Luja tahto vaikuttaa tulevaisuuteen vastuullisesti ja kestävien arvojen pohjalta on merkityksellisempää kuin perinteiset totutut taustatekijät.

Tulevaisuuskattaus jatkuu

Jatkamme dialogia työn tulevaisuudesta. Riitan Keittiö –fiilis jatkuu. Tämä oli vasta alkua yhteisellä matkallamme uskomustemme ja uusien kysymysten parissa. Vaikutamme vahvasti siihen, minkälaisia työelämäjälkiä aiomme saada yhdessä aikaiseksi. Yksi sloganeistamme voisi olla: Kysymällä kohti tulevaisuutta!

Tule mukaan seuraamaan meitä, keskustelemaan kanssamme eri kanavissa. Rohkaisen kokeilemaan, unohdetaan uskomukset, luodaan dialogille mahdollisuudet. Mihin katetaan seuraava Tulevaisuuskattaus – uusi dialogi työn tulevaisuudesta? Tilaisuus, joka mahdollistaa tasavertaisen dialogin tulevaisuudesta, työnmurroksesta, oppimisesta ja ihmisyydestä?

Kiitollisena ja innoissani tästä alkavasta matkasta

Riitta

Aiempia kirjoituksiani työnmurroksesta, uudistumisjohtamisesta ja uuden oppimisesta:

Luottamus kasvun mahdollistajana

Voihan työnmurros

Rakastan tätä muutosten ja uuden oppimisen aikaa

Työnmurros ja oppiminen tarvitsevat siltoja, ei siiloja

Uudistuminen ja uudistumisjohtaminen

Työelämäjälki syntyy kesätyön kylkiäisenä

Muistan vielä, miten marjanviljelijä tsemppasi minua ensimmäisessä kesätyössäni sanomalla: ”Huomenna ämpärisi täyttyy jo nopeammin.”

Muistan, kun Västeråsissa kerrostalon rappukäytävää siivotessani sain ohikulkevilta asukkailta hymyn ja huikkauksen: ”Tack så mycket!”

Muistan aina, miten kotikuntani S-kaupan vakityöntekijät kehuivat rohkeuttani työskennellä yksin kioskissa iltaisin ja viikonloppuisin. Erityisesti muistan, kun Jussin kanssa ajelimme huipputiiminä paikallisen K-kaupan myymäläautossa pitkin Kaakkois-Suomea palvellen asiakkaita aamusta iltaan.

Kesätyömuistot kantavat kauas

Vaikka ensimmäisistä työkokemuksista on pitkä aika, muistot säilyvät hyvin. Minua rohkaistiin, koin olevani osa jotain isompaa. Esimiestoiminnasta en muista paljoa, muistot ovat syntyneet työkavereista. Entä jos olisin kohdannut välinpitämättömyyttä, kyynisyyttä, kylmyyttä?

Työelämäkokemuksemme karttuu eletyistä työsuhteista, työtehtävistä ja ennen kaikkea ihmisistä matkamme varrella. Muistamme tilanteita, joissa on tapahtunut jotain erityistä. Muistamme sanoja, jotka ovat koskettaneet. Muistamme ihmisiä, jotka ovat välittäneet.

Kesätyöntekijät – kiireapua vai investointi tulevaan?

Pian työpaikoillemme tulee uusia Riittoja ja Jusseja – tai Lauroja ja Teemuja. Kesätyöntekijöiden haku on ollut käynnissä jo kuukausia, nopeimmat varasivat omansa jo viime kesänä. Valinnoista suurin osa on tehty. Työsopimukset allekirjoitettu tai allekirjoitusta vailla. Kaikki valmistako?

Kun asetumme hetkeksi uuden kesätyöntekijän asemaan, voimme valmistautua jo ennakkoon hänen vastaanottamiseensa ja hänen perehdytykseensä siten, että työt sujuvat ja samalla syntyy positiivisia työelämäkokemuksia. Saadaan sekä kiireapua että investointia tulevaisuuden tekijöihin.

Tässä ehdotukseni kolmitasoiseksi perehdytysohjelmaksi.

Taso 1: Perusperehdytys kunniaan

Ykköstasoon kuuluvat kaikki perusasiat. Hoidetaan käytännön valmistelut uutta tulijaa varten: selkeä tehtävä, välineet ja työhön opastaja. Käydään läpi työnantajalle kuuluvat lakisääteiset työsuhteen alkuun kuuluvat asiat ja kerrotaan samalla, miksi turvallisuusmääräykset on otettava vakavasti. Kyse on vastuista ja välittämisestä.

Kun esitellään työyhteisön muita ihmisiä, muistetaan mainita myös se, että kysyä ja ihmetellä saa. Toivottavasti uudelle tulijalle voidaan esitellä kummi tai kummit, jotka ovat tukena työsuhteen alkumatkalla.

Taso 2: Kesätyöntekijät luovat myös asiakaskokemuksia

Kakkostasolla puhutaan merkityksellisyydestä ja vaikuttamisesta.  Miten niin kesätyöntekijälle ei muka tarvitse kertoa firman asioista? Jotta kesätyöntekijä voi palvella asiakkaita ja hoitaa oman tehtävänsä, hänen on ymmärrettävä laajempaa kokonaisuutta. Ketkä ovat asiakkaitamme? Millaisen asiakaskokemuksen haluamme antaa? Mitä tarkoitamme käytännössä, kun puhumme hyvästä laadusta? Mitä organisaation arvot oikeasti merkitsevät?

Taso 3: Työpäiväkokemus ja työelämäjälki

Kolmas taso vaatii jo ennakkoon keskustelua siitä, millaisen työelämäjäljen haluamme jättää työnantajana. Minkälaisia työpäiväkokemuksia toivomme kesätyöntekijöillemme? Miten otamme heidät vastaan? Miten kohtaamme heidät? Miten kannustamme? Miten autamme? Miten puhumme työelämästä? Millaista roolimallia osoitamme? Minkälaista uskoa luomme tulevaan?

Työelämäjälki jää – millaisena se syntyy kesätöissä 2017?

Kyse on jostakin paljon suuremmasta kuin muutaman viikon tai kuukauden pestistä. Kyse on siitä työelämänjäljestä, joka nuorille kertyy puheiden, kirjoitusten ja omien kokemusten kautta. Kiinnitämmehän tähän asiaan riittävästi huomiota?

Kirjoitus on julkaistu Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 24.4.2017 www.tttlehti.fi/tyoelamajalki-syntyy-kesatyon-kylkiaisena/

Hanke joka vei sydämeni

Elämme aikaa, jolloin muiden viestien joukko saa seurakseen viestejä hyvän tekemisestä – toivotuksia, lahjoituksia, osallistumista. Paljon puheita ja onneksi myös tekoja.

Olen usein pohtinut, miksi monet heräävät tekemään hyvää vain joulun alla. Itsekin kiireisenä yksityisyrittäjänä olen miettinyt hyväntekeväisyyttä ja sitä, mihin se usein kariutuu. Sen kun pitäisi olla niin helppoa. Siksi olen niin iloinen vapaaehtoistoiminnan edistämisen Hiiop–hankkeesta. OP Ryhmä toteuttaa hanketta yhdessä vapaaehtoistoiminnan järjestäjien kanssa. Tavoitteena on aikaansaada vuoden 2017 aikana yhteensä sata vuotta vapaaehtoistyötä. Näin hyvän tekemisestä tulee ympäri vuotista ja helppoa.

Omien hyväntekeväisyyskohteideni valintaan vaikuttavat monet asiat. Joka vuosi joulumuistamiseen varattuja rahoja pyrin kohdentamaan mahdollisimman erilaisiin kohteisiin. Yritykseni CM & HR Consulting Oy on vuosien aikana tukenut Suomessa sydänvikaisia lapsia, kuulovammaisia, sotaveteraaneja, Saimaan norppia ja Itämerta, Avustajakoirat ry:tä, Pelastusarmeijaa, vähävaraisten lasten soittoharrastusta ja myös Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysmaita.

Tämän joulun ja samalla myös satavuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi tulevan vuoden hyvän tekemisen kohteeni on erityisen tarkkaan harkittu. Ensinnäkin sen on perustuttava minun ja yritykseni arvoihin: asiakasajattelua, vastuullisuutta, innostumista ja oikeudenmukaisuutta. Toiseksi, sen on oltava ajankohtainen ja esimerkillinen. Kolmanneksi, sen on oltava riittävän erilainen aiempiin nähden.

Autan auttamaan

Olen niin onnellinen löytäessäni kohteen, jossa yhdistyvät niin monet juuri nyt minulle tärkeät asiat: työelämä, yrittäjyys, rohkeus, kokeilut, yhteisöllisyys, uusi tapa ajatella, oppiminen. Autan auttamaan. Näin hyvän tekeminen moninkertaistuu.

Kaksi nuorta yrittäjää, Jenny Närhinen ja Maiju Sundvall, ovat olleet intohimoisen unelmansa kanssa tosissaan jo vuoden ajan. He aikovat perustaa boutique hostellin Helsinkiin. Ei mitään retkeilymajaa eikä hotellia, vaan yhteisöllisen paikan olla, levätä ja vaikka tehdä töitä. No, tämä tieto ei vielä vakuuttanut minuakaan, mutta se vaikutti, että samalla kun viihtyisä, kodikas hostelli tarjoaa lepopaikan kulkijoille ja matkailijoille, se tarjoaa työtä kehitysvammaisille ihmisille. Siis oikeaa työtä, josta maksetaan samaa palkkaa kaikille samaa työtä tekeville. TESin mukaisesti.

myo-leipomiskuva_b

Valokuvaaja: Ville Paakkari

Kahden nuoren sosionomin unelma on yhdistää sosiaalinen yritys ja kasvuyritys ja rakentaa Myö Hostel. Ensin yksi, sitten toinen.  Konsepti on valmis. Sisustusarkkitehdin apua hyödyntäen jokaisesta huoneesta tulee erilainen, mutta kuitenkin harmoninen kokonaisuus, jossa viihdytään.

Erittäin rohkea hanke tuo uutta perinteiseen toimialaan. Se hyödyntää kahta vahvaa ajan ilmiötä: digitalisaatiota ja yhteisöllisyyttä. Myö Hostel tukee työelämän monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Teknologiaa hyödynnetään mahdollisimman paljon ja sen avulla luodaan tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, lisäarvolle, josta aidot asiakaskokemukset syntyvät.

Hankkeen onnistumisella on monelle merkitystä:

  • liikkuville ihmisille, jotka saavat kokea Helsingin (Suomen) matkoillaan jotain aivan uutta, kodikkuutta, yhteisöllisyyttä, lämpöä, välittämistä, erilaisia kahvilakokemuksia, miksei jopa työskentelypaikan ”läppärikulkureille”
  • työntekijöille hanke tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen saada tehdä oikeata työtä, olla oikeasti osana yhteiskuntaa
  • meille kaikille Myö Hostel näyttää esimerkkiä siitä, miten voisimme olla enemmän avoimia erilaisuudelle ja huomata jokaisessa ihmisessä oleva ainutlaatuisuus
  • nuorille sosiaalialan yrittäjille hanke mahdollistaa heidän unelmansa toteutumisen: luoda Suomeen ensimmäinen boutique hostel –konseptin mukainen palvelukokonaisuus yhdistäen liiketoiminnan ja sosiaalisen yrityksen toiminnan.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tuen aloittavaa yritystä. Kysyin itseltäni, milloin nämä nuoret yrittäjät tarvitsevat eniten tukea – sitten kun toiminta on käynnistynyt vai nyt, kun heillä on kaikki muu valmiina paitsi toimitilat. Kyllä, aloittava kasvuyritys tarvitsee eniten apua, tukea ja uskoa alkumetrien aikana.

Minulle tämä merkitsee paljon. Olen kiitollinen, että sosiaalisen median kautta pääsin tutustumaan Maijuun ja Jennyyn. He ovat joukkorahoituksen kautta löytäneet jo paljon tukijoita, mutta lisää tarvitaan. Jos sinäkin kiinnostuit, katso vaikka ensin valloittava, mukaansa tempaava musiikkivideo Myö Hostel campaign video. Lisätietoja www.myohostel.com ja sähköpostilla moi@myohostel.com. Kansikuvan valokuvaaja on Sara Aaltio.

On kunnia saada olla tukemassa tällaista uutta rajoja rikkovaa toimintaa niin joululahja-avustuksen kuin myös ”kummitädin” roolissa neuvonantajana ja yhteyksien rakentajana hostellille, jolla on väliä.

Tällaisin lämpimin ajatuksin kiitän kaikkia asiakkaitani, yhteistyökumppaneitani, kanssakulkijoitani, ystäviä ja läheisiä menneestä vuodesta, toivotan mitä parhainta joulua ja upeaa uutta vuotta 2017!

Riitta Hyppänen

PS. Kiitos myös kaikille seuraajilleni ja keskustelijoille verkossa – toivottavasti keskustelut jatkuvat 🙂 erityisesti Twitterissä @RiittaHyppanen

?????????????

Millainen työelämäjälki sinusta jää?

Työelämän kehittäminen on välillä positiivisten asioiden korostamista ja muistuttamista, ja välillä tosiasioiden edessä pysähtymistä. Uskon arjen pieniin tekoihin. En rakenna kehittämistyötä jättiloikkien varaan, vaan pieniin askeliin. Matkan suunnan varmistaminen on kriittinen päätös ja onnistumisen edellytys. Ensimmäinen askel on tärkein ja usein vaikein – ja se vaatii vastuun ottamista.

Kuten kaikki olemme huomanneet, mediassa jyllää negatiivisuus. Esillä ovat YT-neuvottelut, potkut, työpahoinvointi, kiusaamiset, kikysäästöt, pätkätyöt ja muut ikävät asiat. Tästä valtavirrasta poikkeavat uutiset ja artikkelit ohitetaan usein nopeasti ikään kuin ne eivät olisi tärkeitä. Sosiaalinen media ei tee poikkeusta. Tosin itse voi jonkin verran vaikuttaa siihen, minkälaista viestivirtaa seuraa ja minkälaisia keskusteluja käy.

Hiilijalanjäljestä on puhuttu jo pitkään. Sosiaalisen median jalanjälki on myös totta. Sen, minkä verkkoon laittaa, siellä se on sellaisenaan, leviää monistuen tai jalostuu jakojen ja keskustelujen kautta. Mutta työelämäjälki on ainakin minulle uusi termi. Googlekaan ei ollut sitä vielä tunnistanut. Työelämäjälki – jota voisi verrata yhteiskuntavastuuseen – voi olla toki sitä, mitä saamme aikaiseksi. Haluaisin kuitenkin ajatella termiä laajemmin. Jos hiilijalanjälki tarkoittaa jonkun tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli kasvihuonekaasujen syntyä, niin voisiko työelämäjälki tarkoittaa arkikielellä sitä, miten puheemme ja kirjoituksemme työelämästä vaikuttavat omiin verkostoihimme? Lisäämmekö työelämän uhkakuvia vai näytämmekö suuntaa ja esimerkkiä kohti parempaa?

Totuus lasten suusta

Aku Ankka -lehti selvitti hiljan lasten toiveammatteja. Yli neljäsataa 1. – 6.-luokkalaista lasta nosti yhä edelleen kärkeen opettajan, eläinlääkärin ja poliisin ammatit. Olen nähnyt lukuisia hauskoja haastatteluja, jossa tietotyöläisten pikkulapset kuvaavat vanhempien työtä. Kommentit naurattavat ja itkettävät samanaikaisesti: epämääräisyyttä, näppäimistön näpyttelyä, läsnäolon puutetta, paineita, kiireitä… Digitalisaation aikakaudella tarttis tehdä jotain!

Suomessa vietetään 18.11.2016 ensimmäistä kansallista Lapsi mukaan töihin -päivää, jonka tarkoituksena on edistää työn ja perhe-elämän tasapainottamista ja näyttää lapsille, mitä vanhemmat tekevät ja miltä työpaikalla näyttää. Suosittelen lämpimästi käyttämään tilaisuutta hyväksi. Kun vein aikoinaan 6-vuotiaan poikani töihin, hän kysyi, mitä henkilöstöpäällikkö tekee. Toimenkuvan läpikäynnin sijasta kerroin, että tehtäväni on huolehtia siitä, että kaikilla näillä tuhansilla ihmisillä olisi hyvä tehdä töitä. Poika mietti hetken ja tuumasi, että voisit antaa niille myös ruokaa ja järjestää joskus juhliakin. Siinä se oli. Täydellinen kuvaus ihmisosaajan työpäivästä.

Vastuu nuorten työelämäkokemuksista

TET-jaksoista, taksvärkkipäivistä ja kesäharjoitteluista huolimatta nuoret joutuvat tekemään opiskeluvalintojaan ja ammatinvalintojaan melko vähäisen kokemustiedon varassa. Siitäkin huolimatta, että koulujen ja työelämän yhteyksiä on pyritty lisäämään. Ymmärrämmehän jokaisen työelämään tulijan kohdalla vastuumme siitä, minkälainen työelämäkokemuksen hänelle luomme?

Kun kokemuksellista tietoa työelämän moninaisuudesta on vähän saatavilla, alkaa vaikuttaa se, mikä on helposti saatavilla eli oman kodin puheet, televisio ja verkkokeskustelut. Valitettavan monen nuoren kohdalla tulevaisuus näyttää näköalattomalta ja työelämä vähintään kummajaiselta, ellei jopa hiukan pelottavalta.

Johtajuuden aika

Johtajuus on valtaa, vastuuta, vaikuttamista, mutta myös välittämistä. Näin olen kirjoittanut aiemmin omassa blogissani. Johtajuus ei kuulu vain päälliköille ja pomoille, vaan se on meidän kaikkien asia. Ja se vaatii ajattelua. Kun malttaa pysähtyä pohtimaan, päivän tapahtumista ja ihmisten kohtaamisista erottuvat helmet, opit ja oivallukset. Niistä voisimme kertoa muillekin.

Emme yksittäisinä ihmisinä voi poistaa työelämän epäkohtia, mutta meillä on valta päättää, mitä siitä puhumme ja miten. Meillä on myös valta päättää, minkälaisia asioita korostamme omassa työpäivässämme.  Huokuuko tarinamme voimattomuutta vai toivoa? Siinä on suuri ero.

Vaikutamme puheillamme niin kotona, läheistemme parissa kuin verkostoissamme. Johtajuus on vallan lisäksi vastuun kantamista. Työelämäjäljen yhteydessä voimme kysyä itseltämme, minkälaisen vastuun otamme siitä, mitä jälkikasvu ajattelee työelämästä ja omasta tulevaisuudestaan.

Jokainen hyvä teko on todellista välittämistä, johtajuuden parasta ydintä. Puhumalla hyvää työstä, työn tekemisestä, työpaikasta ja työyhteisöstä välitämme sekä itsestämme että rakkaimmistamme. Samalla voi tapahtua merkittävä käänne: muutumme työelämän muutosten kohteista tekijöiksi, jotka reivaavat suuntaa rakentamalla parempaa huomista sekä itsellemme että tulevaisuuden tekijöille.

——–

Riitta Hyppänen on intohimoinen työelämän uudistaja, tietokirjailija ja konsultti, joka valmentaa niin esimiehiä ja johtajia kuin asiantuntijoita ja HR-ihmisiä. Hyppänen on toiminut pitkään myös luottamustehtävissä Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry:ssä. Lisätietoja Hyppäsestä löydät hänen sivuiltaan http://riittahyppanen.fi/.  Lue myös Hyppäsen edellisen kirjoitus Johtajuus vaatii ajattelua sekä hänen oma aiempi blogikirjoituksensa Johtajuus – Valtaa, vaikuttamista ja välittämistä.

Tämä kirjoitus on julkaistu 9.11.2016 Kollega.fi -verkkolehdessä työstä ja hyvinvoinnista Johtajuuden ytimessä -blogissa.

Ensivaikutelma ja jälkimaku

Ensivaikutelma ratkaisee paljon rekrytointitilanteessa

Se hetki, kun mahdollinen työnantaja kohtaa potentiaalisen työnhakijan, jää kummallekin mieleen. Henkilöstöjohtamisen kirjoissa annetaan neuvoja, miten työhaastattelussa on korostettava hyvää työnantajakuvaa ja vahvistettava brändimielikuvaa. Samoin neuvotaan jokaisessa työnhakuvalmennuksessa. Siellä muistutetaan mm. käden puristuksen lujuudesta, katsekontaktin luontevuudesta sekä tietenkin aidosta hymystä.

Ensivaikutelma rakentuu ennen ensimmäistä kohtaamista

Rekryilmoitus kertoo faktat, mutta myös viitteitä organisaation kulttuurista. Kiinnostava työpaikkailmoitus herättää mielenkiinnon. Seuraava klikkaus on kriittinen: vastaavatko verkosta löytyvät sivustot rekryilmoituksen mielikuvaa? Tuleeko positiivinen yllätys? Latistuuko tunnelma? Vai jääkö löydös vähäiseksi? Toinen kriittinen kohta on yhteydenotto potentiaaliselle työnantajalle. Miten yhteydenottoon reagoidaan? Se, miten soittajaa kohdellaan, ratkaisee paljon. Se viestii myös arvoista, kulttuurista ja henkilöstöjohtamisesta. Pahinta on vastaamattomuus tai tyly kehoitus tehdä työhakemus.

Rekrytointihaastattelu vahvistaa tai häivyttää jo syntyneitä mielikuvia. Faktojen, osaamisten, kiinnostuksen kohteiden lisäksi kumpikin osapuoli punnitsee uutta tilannetta. Järki ja tunne ovat välillä sulassa sovussa ja välillä törmäyskurssilla. Onnistunut kahden kauppa syntyy, kun työnantajan ja työnhakijan intressit kohtaavat ja positiiviset ensivaikutelmat vahvistuvat.

Totuuden hetki koittaa ensimmäisenä työpäivänä

Ensimmäinen työpäivä jää mieleen monelle ikuisiksi ajoiksi. Ensimmäinen henkilö, jonka kohtaa. Käytävällä kulkevien ihmisten huomaavaisuus. Esimiehen ensimmäiset sanat. Oma työpiste ja lähimmät työkaverit. Tunnenko itseni odotetuksi ja tervetulleeksi? Miten neuvotaan käytännön asioissa? Miten autetaan onnistumaan?

Jälkimaku syntyy viimeisinä työpäivinä

Kaikki päättyy aikanaan. Myös hyvät työsuhteet päättyvät monista eri syistä. Määräaikaiset työsuhteet päättyvät sovitun mukaisesti. Vanhuuseläkkeelle siirrytään joustavasti 63-68-vuoden ikäisenä oman työkyvyn ja –halun sekä työnantajan tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Muut työsuhteiden päättymiset johtuvat joko työnantajasta (kollektiiviset tai henkilöperusteiset syyt) tai työntekijästä (oma pyyntö).

Työnantajabrändin osalta aika vähälle huomiolle jää se, miten työsuhteen viimeiset päivät sujuvat. Mitä tapahtuu, kun avainhenkilö ilmoittaa irtisanoutumisestaan? Miten vaikuttaa päätös hakea eläkettä? Miten puhutaan poislähtijästä? On irtisanoutumisaika kaksi viikkoa, kuukausi tai enemmän, pitkäaikaisenkin työsuhteen jälkimaku syntyy viimeisinä päivinä ja hetkinä. Minkä jälkimaun organisaatiosi antaa läksiäislahjaksi? Mistä haluat työntekijänä sinut erityisesti muistettavan?

Työnantajakuvaa rakennetaan hetki kerrallaan

Työnantajakuva myötäilee organisaation mainetta ja julkikuvaa. Toki mainoksilla on merkitys, mutta aina vaan enemmän sillä, miten organisaatio on aidosti mukana sosiaalisessa mediassa. Erityisen merkittäviä ovat tarinat työpaikoilta. Myös ex-työntekijöiden ja harjoittelijoiden. Merkityksellinen työ arvostavassa työyhteisössä on monen haave ja suurin motivaatiotekijä. Siitä halutaan varmistua – mielellään jo etukäteen.

Maine kasvaa viesti ja kohtaaminen kerrallaan. Toivottavasti osaavasta työvoimasta kilpailevat työnantajat ymmärtävät ja muistavat, että kokonaisuus ratkaisee. Menestyvässä kasvuyrityksessä työnantajakuva ulottuu orastavasta kiinnostuksesta vähintään viimeiseen käden puristukseen asti.

Harmeista eroon

Viime päivinä on peruspositiivisuuttani koeteltu moneen kertaan ja monelta eri taholta. Joskus mielipahaa aiheuttavat ikävät uutiset työpaikoilta, joskus koskettavat tarinat epäasiallisesta käyttäytymisestä tai välinpitämättömästä kohtelusta. Välillä harmittaa ihmisten kylmyys ja itsekkyys. Välillä vähättely ja arvostuksen puute. Eniten harmistun epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Mitä tehdä harmistuksen tunteelle?

Kielto ja järkeily eivät juuri vaikuta tunteisiin. Harmituksen jakaminenkaan ei aina auta, ja sitä paitsi, kuka haluaa kuunnella pitkään harmittelua. Lenkille lähtö? Ehkä. Tai sitten tarvitaan ”harmipuu”.

Tunnetko vanhan tarinan puusepästä ja harmipuusta?

Puuseppä, jonka palkkasin auttamaan minua vanhan maatalon kunnostamisessa, oli juuri lopettanut raskaan ensimmäisen työpäivänsä. Hänen sirkkelinsä oli tehnyt tenän ja nyt hänen ikivanha pakunsa kieltäytyi käynnistymästä.

Kuljettaessani häntä kotiin hän istui kivettyneen hiljaa. Saavuttuamme perille hän kutsui minut tapaamaan perhettään. Kun kävelimme etuovelle, hän pysähtyi hetkeksi pienen puun kohdalla ja tarttui oksien kärkiin molemmin käsin. Avattuaan kotioven hän oli hämmästyttävästi muuttunut. Hänen ahavoituneet kasvonsa olivat pelkkää hymyä, hän halasi kahta pientä lastaan ja antoi suukon vaimolleen.

Vähän ajan päästä hän saattoi minut autolleni. Kun ohitimme aiemmin mainitsemani puun, uteliaisuuteni pääsi voitolle. Kysyin häneltä selitystä sille, mitä aiemmin näin tapahtuvan.

”Ai niin, tuo on minun harmipuuni. Tiedän, etten voi välttää harmeja työssä, mutta olen varma siitä, että ne eivät kuulu kotiin vaimoni ja lasten luo. Niinpä minä vain ripustan ne puuhun roikkumaan joka ilta kotiin tullessani. Sitten aamulla poimin ne taas mukaani. Huvittava piirre siinä on, hän hymyili, että kun poimin aamulla aiemmat harmit mukaani, ei niitä ole läheskään niin paljon kuin mitä muistan edellisenä iltana ripustaneeni.”

En ole puuseppä, mutta harmipuulle olisi välillä käyttöä.

Pitäisiköhän hankkia? Oman elämän vastuuhenkilö löytyy lähimmästä peilistä.

Yhteisöön kuulumisen haasteita

Tällä kertaa kirjoitukseni pohtii työpaikan ulkopuolella olevia erilaisia yhteisöjä ja yhdistyksiä.

Yksi perustarpeistamme on kuulua johonkin

Yhteisöissä ja yhdistyksissä etsitään samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä. Aluksi löytää juuri sitä kaivattua samanhenkisyyttä, ajan myötä huomaa yhteisössä myös erilaisuutta. Hyvä yhteisö osaa hyödyntää erilaisuutta, erilaisia näkökulmia, erilaisia ajatuksia. Hyvä yhteisö kasvaa ja kehittyy siihen kuuluvien ihmisten kautta ja avulla. Huonosti toimiva yhteisö kipuilee aikansa ja joko jatkaa entistä vahvempana tai näivettyy ajan myötä.

Pohdinnan paikka

Kuulun reiluun kymmeneen yhdistykseen. Juuri nyt on pohdinnan aika: missä haluan olla mukana, mitä haluan olla edistämässä ja minkälaisia toimintatapoja haluan jäsenenä olla kannattamassa.

Sen olen huomannut, että mitä enemmän itse antaa, sitä enemmän saa. Monessa yhdistyksessä olen passiivinen jäsen. Samaa on sanottava muutamista yhdistyksistäkin. Yksisuuntaista tiedottamista ja kerran vuodessa jäsenkysely ei enää lämmitä. Onko niin vaikea siirtyä enemmän dialogiin?

Huomaan yhä useammin, että ammatillisesti ja vapaa-ajan aktiviteettien osalta löydän kiinnostavia vinkkejä ja hengenheimolaisuutta verkon kautta löytämiltäni ihmisiltä.

Mikä saa meidät liikkeelle ja jatkamaan?

Meitä kiinnostaa jo mukana olevat ihmiset ja heidän ajatuksensa, intohimonsa, sitoutuneisuutensa. Yhteinen asia – aate, merkitys, epäkohta tai uudistus – saa meidät innostumaan. Houkuttimina toimivat kiinnostuksen lisäksi kehittämisinto, halu oppia tai löytää uusia ihmisiä. Usein haemme ammatillisista syistä verkostoja, joista arvelemme olevan hyötyä.

Se, miltä yhteisö näyttää ulospäin, on suuri merkitys. Miltä sen toiminta vaikuttaa? Ketä muita on mukana? Minkälainen henki, kulttuuri ja arvomaailma kyseiseen yhteisöön on luotu? Onko toiminta sen mukaista?

Odotuksemme ja kokemuksemme ratkaisevat

Virallisissa yhdistyksissä meidät on hyväksytty jäseniksi, maksamme ensin liittymismaksun ja sen jälkeen vuotuisia jäsenmaksuja. Jokainen odottaa saavansa jotain konkreettista vastineeksi jäsenmaksuilleen.

Mitä suuremmat odotukset yhteisöön kuulumiselle ovat, sitä tärkeämpää on kuunnella yhteisön jäseniä. Nyt, kun valinnanvaraa erilaisille yhteisöille on paljon, yhä harvempi maksaa jäsenmaksuja pelkästä lojaalisuudesta ellei koe saavansa vastinetta. Jos olen oikein ymmärtänyt, syyskokouksiin ei juuri ole ’tunkua’.

Yhteisöllisyys ja digitaalisuus avainasemassa

Vuosijäsenyyksien lisäksi on vaihtoehtoja. Esimerkkinä yhteisöt, jotka perustetaan tiettyä tilannetta varten. Se on ikään kuin projekti. Lähdetään innolla mukaan ja nautitaan yhdessä aikaansaannoksista.

Yhteisöön kuuluminen ei nykypäivänä kaipaa edes kokoontumisia. Kiinnostus ja yhteinen asia voi herätä verkossa. Ei jäsenmaksuja, ei velvoitteita, vain aito halu olla mukana jakamassa ajatuksia ja kokemuksia.

Pohdinnan ja arvioinnin jälkeen – ennen uuden vuoden jäsenmaksuja – on omien päätösteni aika.

Hyväntekemisen taikaa

Alkuvuoden aikana olen miettinyt laajemmin hyvän tekemisestä – miksi vain jouluna herkistymme? Hyvän tekeminen ja välittäminen ei ole vain joulun asia. Laskiaistiistainakin voi tehdä hyviä päätöksiä. Pohdiskeluni tuloksena syntyi ajatus hyvän tekemisen kampanjoista. Päätin ryhtyä lahjoittamaan osuuden avointen valmennusteni tuotoista jaksoittain johonkin sellaiseen toimintaan, joka koskettaa minua erityisesti.

Joulumuistamiseen varatut rahat yritykseni CM & HR Consulting Oy on lahjoittanut joka vuosi erilaisiin kohteisiin kuten sydänvikaisten lasten, sotaveteraanien ja luonnonsuojelun hyväksi sekä Pelastusarmeijalle ja Kirkon Ulkomaanavulle. Jouluna 2013 vuorossa olivat vähävaraiset lapset ja nuoret Itä-Helsingissä. Pop & Jazz Konservatorio auttaa näitä lapsia ja nuoria löytämään musiikin ilon. Bändipajatoiminnan lisäksi tavoitteena on perustaa Lasten Big Band. Puhallinsoittimien hankinnalla ja musiikin opetuksella lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden toteuttaa omia unelmiaan siitä huolimatta, että omilla vanhemmilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksista tukea lastensa musiikkiharrastusta. Lisätietoja www.dream-on.fi.

Sain valtavan paljon positiivista palautetta jouluterveisiini.

”Erittäin ihailtavaa hyväntekeväisyystyösi.” – Susanna S.

”Aivan loistava idea tukea nuorten soittoharrastusta!” – Jarmo T.

”Paljon lahjakkaita lapsia voi jäädä ulkopuolelle ihan rahan takia. Hyvä harrastus voi auttaa monella muulla tavalla. Hienoa, että tällainen projekti on laitettu alulle!” – Tarja H.

”Hyvällä asialla olette liikkeellä :-)” – Peter R.

”Hieno tuo teidän eleenne lasten musiikkiharrastuksen tukemiseen!” – Jussi V.

”Sun energiaa tarvitaan!” – Liisa P.

Kiitos kohtalolle, että kohtasin viime syksynä Jussi Saksan, Pop & Jazz Konservatorion apulaisrehtorin. Ilman hänen tarinaansa ja sitoutumista Dream On –projektiin olisi tämä jäänyt huomaamatta.

Presidentti Sauli Niinistö vetosi uudenvuodenpuheessaan siihen, että jokainen voi auttaa, vaikkapa kysymällä: Mitä Sinulle kuuluu, voinko jossain auttaa?  Teen pitkää päivää yrittäjänä, ja siksi hyväntekeväisyyteni pitää liittyä työhöni, muuten voin aina vedota ajan vähyyteen. Sen vuoksi konsepti, jossa osuus tuotoista tilitetään suoraan valitsemaani kohteeseen, sopii minulle hyvin.

Ensimmäisen kampanjan kohteeksi valitsin joulun jatkona vähävaraisten lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen tukemisen. Se on hanke, jossa vastuuhenkilöillä on sydän mukana. Hanke, joka on ihmisen kokoinen: tuella ostetaan soittimia vähävaraisille lapsille Itä-Helsingissä. Tuki on konkreettista, eikä vain yleistä avustavaa toimintaa.

Presidentin puheessa kosketti myös lause: ”Suomi tarvitsee jokaista täällä syntynyttä ja tänne muuttanutta. Jokaisella on annettavaa.” Toivottavasti musiikki tuo yhden keinon näille lapsille ja nuorille osoittaa, että heitä tarvitaan. Tätä arvokasta hyväntekeväisyystyötä haluan olla tukemassa vielä lisää.

Tarjoan säännöllisesti avoimia valmennuksia, mm.

·         Osaava uusi esimies

·         Henkilöstöasiat haltuun

·         Lisäarvoa tuova kehityskeskustelu

·         Etäjohtamisen haasteet ja mahdollisuudet

·         Haasteelliset tilanteet esimiestyössä

·         Tiukka tilanne

Tulevissa avoimissa työelämän, johtamisen ja esimiestyön valmennuksissa teemme omaa osuuttamme suomalaisen työelämän kehittämiseksi. Lisätietoja avoimista valmennuksista löytyy tästä. Ideaa voi toteuttaa myös asiakaskohtaisissa valmennuksissa mahdollisuuksien mukaan. Osallistumalla valmennuksiin saamme myös mahdollisuuden auttaa muita.  Näin laitetaan hyvä kiertämään.

Muistot tehdään nyt

Tasapainon löytäminen menneen, tämän päivän ja tulevaisuuden välillä aiheuttaa jatkuvasti haastetta. Menneille asioille ja tekemisillemme emme enää voi mitään. Voimme vain oppia, iloita ja säilöä arvokkaimmat muistot talteen. Tulevaisuuteen liittyy erilaisia mahdollisuuksia, toiveita ja unelmia. Joillakin meistä on tarkkoja tavoitteita ja itse itselle määriteltyjä ”milestoneja”. Jotkut meistä elävät vuodesta toiseen ”sitku”-elämää. Keskittymisen ja läsnäolemisen taito on todella arvokasta.

Ajatukseni ovat yhä ystäväni hautajaisissa.

Äkillinen poismeno oli järkytys monille läheisille. Muistotilaisuuden tunnelmassa korostui vahvasti ystävämme persoonallisuus. Puheet sisälsivät hauskoja tarinoita ja yhteisiä muistoja. Vaikka elämä jäi kesken, niin paljon merkittävää siihen ehti mahtua. Muistotilaisuus oli tehty vainajan näköiseksi. Jäin miettimään, mitä jos suunnittelisimme elämämme sellaiseksi, jota itse haluamme muisteltavan joskus?

Voiko elämää täysin suunnitella?

Voi varmaan suunnitella, vaikka suunnitelmat eivät toteudukaan. Vaikka elämänhallinnasta puhutaan, niin emme voi kaikkea hallitakaan. Unelmilla, visiolla ja tavoitteilla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia. Ne ohjaavat valintojamme, havaintojamme ja painotuksiamme. Ne vetävät puoleensa ja antavat voimaa vaikeina hetkinä.

Kiireenkin keskellä aikamme riittää aina niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä, arvokkaita ja merkityksellisiä.

Se kasvaa ja voimistuu, mille annamme aikaa ja huomiota. Läsnäolosta ja yhteisestä tekemisestä syntyy muistoja. Niistä meidät muistetaan joskus.