Artikkelit

Käy elämäsi paras kehityskeskustelu

Haluaisitko hetkeksi pysähtyä pohtimaan elämääsi; katsoa taaksepäin oppiaksesi menneisyydestä ja katsoa rohkeasti eteenpäin suunnataksesi kohti tulevaa matkareittiä? Jos vastasit myöntävästi, sinun kannattaa käydä kehityskeskustelu itsesi kanssa. Tämä oman elämän kehityskeskustelu muistuttaa rakenteellisesti työpaikalla käytäviä kehityskeskusteluja, mutta sisällön ja laadun päätät sinä itse!

Kenelle kehityskeskustelu itseni kanssa sopii? Meille kaikille. Riippumatta siitä, oletko innoissasi työpaikan virallisista kehityskeskusteluista tai koetko ne väkinäisinä käytäntöinä, jotka eivät juuri hyödytä ketään. Riippumatta siitä, oletko yrittäjä tai palkansaaja, johtaja tai alainen, opiskelija tai jo työelämän ulkopuolella.

Työssäkäyvä hyötyy

Kuulutko niiden onnekkaiden joukkoon, joilla on työpaikallaan mahdollisuus muutaman kerran vuodessa käydä kahdenkeskisiä keskusteluja esimiehensä kanssa, arvioida menneen kauden työhön ja kehittymiseen liittyviä aikaansaannoksia, katsoa yhdessä tulevia tavoitteita niin työn kuin osaamisen ja oppimisen suhteen? Jos kuulut, niin voit hyödyntää kehityskeskustelua itsesi kanssa valmistavana keskusteluna. Näin olet paremmin orientoitunut ja todennäköisesti keskustelusta tulee vielä onnistuneempi. Kehityskeskustelu itsensä kanssa sopii hyvin myös työpaikan kehityskeskustelun jälkeen syventävänä pohdintana. Tällöin voi laajentaa aiheita koskemaan työminän lisäksi elämää kokonaisuudessaan.

Mikäli omat kokemuksesi työpaikan kehityskeskusteluista ovat olleet vähemmän antoisia, kehityskeskustelu itsesi kanssa voi vaikuttaa positiivisesti myös työpaikan kehityskeskusteluihin. Käy läpi mahdollisimman laajasti ja objektiivisesti mennyttä vuotta työssäsi. Ajattele hetkiä, joihin olet ollut tyytyväinen. Muistele tapahtumia, joista olet ylpeä. Koe ylpeyttä onnistumisistasi. Käy läpi uusia asioita, joita olet oppinut. Pohdi tilanteita, joissa olisit halunnut toimia erilailla. Mikä esti? Miten haluaisit toimia jatkossa? Miten aiot ottaa asian esille?

Käytä aikaa erityisesti tulevaisuuden pohdintaan. Mitä ajatuksia tuleva vuosi tai vuodet sinussa herättävät? Minkälaisia muutoksia on tulossa ja miten suhtaudut niihin? Minkälaista uutta osaamista olisi hyvä hankkia? Mikä on paras tapa oppia? Miten perustelet tulevaisuuden haaveesi esimiehellesi saadaksesi parhaan mahdollisen tuen? Mistä uskallat unelmoida? Mistä luovut? Miten aiot pitää itsestäsi hyvää huolta? Mitä lupaat itsellesi?

Yrittäjä hyötyy

Olit sitten toiminimiyrittäjä, yksinyrittäjä osakeyhtiössäsi tai freelance-yrittäjä, olet yrityksesi tärkein henkilö. Jotta yritys voi menestyä, on yrittäjän pidettävä huolta itsestään. Yhteiskunta ei järjestä yrittäjälle tyky-päiviä, jaa kulttuuriseteleitä, organisoi henkilöstökyselyä eikä kutsu vuotuiseen kehityskeskusteluun. Eikä sen tarvitsekaan. Sen sijaan vetoan, että yrittäjä laittaa itse itsensä etusijalle aika ajoin. Se ei ole itsekästä, vaan varmistaa onnistumisen jatkossakin.

Milloin on oikea aika käydä yrittäjän kehityskeskustelu itsensä kanssa? Oikea vastaus ei ole: sitten kun muilta töiltä ehtii. Jokaiselle yrittäjälle on tärkeää liiketoimiensa lisäksi huolehtia omasta motivaatiostaan, osaamisestaan, uudistumisestaan, työkyvystään, jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Pelkkä aikomus ei riitä. Siksi aikaa on otettava ja keskustelulle on tehtävä kalenterivaraus, kuten muillekin tärkeille asioille.

Valmistaudu huolellisesti

Konkreettiset valmistelut liittyvät aikaan ja paikkaan. Pohdi, mikä paikka olisi sinulle sopivin. Haluatko olla sisätiloissa vai ulkona? Minkälainen maisema inspiroi parhaiten? Tarvitsetko avaruutta ympärillesi, haluatko viihtyisän ajattelusopen vai luovan tilan, jossa annat ideoillesi vallan? Sinä päätät myös kehityskeskusteluun tarvittavasta ajasta. Unohda ohjeelliset ajat, nyt on kyse elämäsi parhaasta kehityskeskustelusta.

Käydessään kehityskeskustelua itsensä kanssa, useimmat meistä ajattelevat – myös ääneen – ja kirjoittavat. Keskusteluun tarvitaan siis myös itselle sopivat muistiinpanovälineet. Entä tarvitaanko lomake? Ei välttämättä. Työpaikkojen kehityskeskustelujen yksi haaste liittyy juuri lomakkeisiin, siksi kannattaa keksiä jotain parempaa. Yhdelle se voi olla oma muistikirja, toiselle ruutuvihko, kolmannelle word- tai powerpoint-tiedosto. Puhumattakaan monenlaisista sovelluksista, joihin voi kätevästi tehdä muistiinpanoja. Näin ne kulkevat mukana arjessakin muistuttaen sovituista asioista. Visuaalisille ihmisille voi olla mieluisinta piirtää keskustelun pääkohdat. Tyyli on vapaa. Sinä päätät.

Hyvät kysymykset ovat kaiken viisauden alku. Opettele kysymään itseltäsi oikeita kysymyksiä. Tässä muutama esimerkki:

  • Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
  • Mistä nautin työssäni?
  • Mistä olen erityisen ylpeä?
  • Minkälaista palautetta olen saanut?
  • Mitä työ minulle merkitsee?
  • Mistä saan voimaa ja energiaa?
  • Mikä ottaa voimille?
  • Mistä asioista voisin antaa kiitosta itselleni?
  • Missä koen olevani hyvä?
  • Missä olen erityisesti kehittynyt?
  • Mihin en ole tyytyväinen?
  • Mitä haluaisin oppia?
  • Mistä unelmoin?
  • Mitä unelmani vaatii itseltäni, entä muilta?
  • Jos minun ei tarvitse ajatella rahaa, mitä haluaisin tehdä?
  • Jos minulla olisi enemmän omaa aikaa, mihin sen käyttäisin?
  • Jos nyt aloittaisin yrittäjänä, mitä tekisin erilailla?
  • Mistä voisin luopua?
  • Mihin asioihin voin vaikuttaa itse?
  • Mistä voin itse päättää?

SMART-tavoitteet sopivat kaikille

Unelmat ovat tärkeitä. Ne ovat kuin majakoita, jotka valaisevat matkareittiämme. Tarvitsemme matkallemme myös konkreettisia tavoitteita, jotka ovat määriteltyjä (specific), mitattavia (measurable), saavutettavissa olevia (achievable), realistisia (realistic) ja oikeaan aikaan sovitettuja (timely). Ei riitä, että lupaamme pitää itsestämme parempaa huolta, nukkua ja liikkua enemmän. Tehokkaampaa on luvata itselle: Käyn nukkumaan kello 22.30 ainakin neljänä päivänä viikossa. Luen itsensä johtamiseen liittyvän kirjan helmikuussa. Opiskelen aihetta X verkkokurssin avulla maaliskuun aikana. Perustan ammatillisen blogin 1. maaliskuuta mennessä.

Ole realistinen. Parempi yksi toteutettava tavoite kuin lista toimenpiteitä, jotka eivät pääse maaliin. Tavoitteet toteutuvat parhaiten tekemisien kautta. Siksi kannattaa harjoitella pilkkomista pieniin tekoihin. Näin kynnys aloittaa jotain uutta helpottuu.

Sovi myös samalla, miten palkitset itseäsi etenemisestäsi. Suunnittele palkintosi lompakkosi, kalenterisi ja mahdollisuuksiesi mukaan. Tärkeää, että palkinnolla on merkitys sinulle.

Olen jo aiemminkin ehdottanut, että käyttäisimme päivittäin vähintään viisi minuuttia päivämme reflektointiin, jolloin kävisimme läpi päivämme merkityksellisiä hetkiä, kohtaamisia ja oppimisia. Vinkkejä tähän erittäin suositeltavaan tapaan löydät aiemmin julkaistusta kolumnistani Johtajuus vaatii ajattelua. Mielestäni oman elämäni paras kehityskeskustelu sopii hyvin tuon päivittäisen pienen hetken kaveriksi. Parasta tässä on vapaus. Sinä päätät.

Tämä kirjoitus on julkaistu 26.1.2017 Kollega.fi -verkkolehdessä työstä ja hyvinvoinnista Johtajuuden ytimessä -blogissa.

Uutta kohti

Mennyt vuosi 2015 on ollut minulle rakentamisen ja kehittämisen vuosi. Keskeisessä roolissa on ollut toki vanhan talon remontti ja uudisrakentaminen, mutta myös työhöni on kuulunut monesta vanhasta tottumuksesta luopumista ja uusien asioiden opettelemista ja oppimista. Kuten remontoinnissakin, niin myös työssä on tehtävä jatkuvaa arviointia: mitä vaalia ja mitä kehittää ja ennen kaikkea mistä luopua?

10 vuotta takana ja paljon edessä

Yritykseni CM & HR Consulting Oy täytti kesällä 10 vuotta. Juhlapäivään sopi kuluneiden vuosien muistelu ja läpikäynti. Näistä pohdinnoista syntyi kirjoitus Kiitoksen aika. 10 vuotta takana ja toivottavasti paljon, paljon edessä! Jotta näin voi tapahtua, on huolehdittava kehittymisestä.

Lämmin kiitos asiakkaani ja yhteistyökumppanini vuodesta 2015 ja myös edeltävistä vuosista! Yrittäjyyteen on mahtunut monenlaista. Tunnetiloja on ollut monenlaisia. Onnistumisia. Ilon hetkiä. Ylpeyden aiheita. Aina ei yrittäjän elämä ole ruusuilla tanssimista. Mukaan mahtuu sisua ja sinnikkyyttä vaativia hetkiä. Luopumisen tuskaa. Epätoivon hetkiä. Huoltakin. Riman alituksia ja pettymyksiäkin. Useimmin itseeni kohdistuvaa kritiikkiä. Uusien asioiden kanssa painimista. Kärsimättömyyden tunteita. Mutta onneksi myös oppimisen ja oivaltamisen onnen hetkiä. Niitä me kaikki tarvitsemme.

Uudistuminen on lupauksia ja lunastuksia

Uudistukset ja toivotut muutokset eivät yleensä vain tapahdu. Ne on tehtävä. Puhun asiakkailleni usein muutoksesta ja uudistumisesta. Siksi on myös itse uudistuttava. Monet nyt käsillä olevista muutoksistani ovat seurausta edellisen vuoden uudenvuodenlupauksistani. Kannattaa siis olla tarkkana, mitä lupaa :-). Lupaukset saattavat toteutua. Lupauksilla ei sellaisenaan ole merkitystä, vain niillä toimilla, jotka edesauttavat tavoitetta.

Kolme itselleni tärkeintä muutosta

Muutokseni ovat kohdistuneet itseni johtamiseen. Olen kokenut nämä kolme uutta toimintatapaani niin hyödyllisiksi, että päätin jakaa ne vinkkeineen. Toivottavasti niistä on hyötyä muillekin.

  1. Aikaa ajatella – arvokasta ja antoisaa

    Ensiksikin, päätin antaa itselleni aikaa ajatella ja reflektoida. Teen tätä päivittäin. Lyhyt hetki riittää. Kutsun tätä omaksi ”My Daily Scrum”-hetkeksi. Tärkeää on havaintojen kirjaaminen. Pääni on tuottanut ihan valtavasti ideoita, kun olen antanut sille mahdollisuuden. Ideoita on syntynyt monen vuoden edestä :-). Uskon, että näin käy monelle muullekin. Moni idea ja oppi katoaa arjen kiireessä. Siksi…
    VINKKI: Varaa lyhyt hetki itsellesi. Joka päivä. Kirjaa ylös ajatuksesi. Kerro itsellesi, mikä on ollut merkittävää. Mitä olet oppinut? Älä ole kriittinen. Analysoinnin aika on myöhemmin.

  2. Arvioinnista arvoa

    Toinen uusi toimintatapani liittyy arviointiin. Aika ajoin analysoin päivittäisiä ideoitani tarkemmin (My Sprint Planning). Jos ne yhä tuntuvat hyvältä, pääsevät ne ”jatkoon”. Samalla teen priorisointia ja alustavaa aikataulutusta (My Sprint Review). Hämmästyn joka kerta, miten paljon ajatuksia, ideoita ja oppimista tapahtuu, kun teen ne näkyväksi. Eivätkä ne ajatukset, jotka hylkään, ole huonoja tai hölmöjä – ne eivät vaan ole nyt relevantteja.
    VINKKI: Luo itsellesi reflektointiin rytmi, joka parhaiten sopii elämääsi ja tilanteeseesi. Uskon, että jos päivittäin käytät muutaman minuutin arviointiin ja ideointiin, tulet hämmästymään, miten tuottoisa olet.

  3. Rohkeutta uudistumisen toteuttamiseen

    Ideat ja opit eivät vielä vie eteenpäin. Tarvitaan rohkeutta ottaa uusia asioita, työkaluja, menetelmiä käyttöön. Keskeneräisyyden sietämistä, ilman loputonta viilausta ja viimeistelyä. Lisäksi uudelle on luotava tilaa, joten jostain on siis luovuttava. Sellaisestakin, joka on ollut liiketoiminnallisesti hyvää. Luopuminen se vasta vaatiikin rohkeutta.
    VINKKI: Rohkeissa päätöksissä usein suurinta rohkeutta tarvitaan ensimmäisten askelten kanssa. Panosta siis alkuun ja pieniin askeliin. Uusi tapa toimia vahvistuu päivä päivältä. Pian se on osa elämääsi.

Rubiikki-blogin muutto

Uudistumistyön yksi näkyvä merkki on uudet verkkosivut. Yhdistin pitkän pohdinnan jälkeen yritykseni www.cmhr.fi ja Rubiikki-blogini www.rubiikki.fi verkkosivut. Blogini on tullut siis ”kotiin”. Toivottavasti pidät muutoksesta. Ainakin osoite on helppo, jos muistat nimeni: www.riittahyppanen.fi. Tervetuloa!

Myönteisyyden voima

Myönteisyys on voimaa. Emme voi aina päättää asioita, joita ympärillämme tapahtuu. Voimme kuitenkin päättää tekemisistämme ja erityisesti voimme päättää siitä, miten suhtaudumme niihin. Miten reagoimme negatiivisiin uutisiin, tapahtumiin, vastoinkäymisiin, haasteisiin, ihmisten kohtaamisiin?

On totta, että uutiset tuovat esille negatiivisia asioita: YT-neuvotteluja, konkursseja, onnettomuuksia.

Näin on ollut ja tulee varmaan olemaan. Vuonna 2010 Pauli Juuti tutki asiaa, ja 90 % lehtien uutisista oli kielteisiä. Tämä päivä ei varmaan ole parempi.

On toki paljon myös yksittäisiä puheenvuoroja myönteisten ja positiivisten asioiden esille nostamisesta.

On kampanjoita. Alexander Stubb on malli esimerkki positiivisten asioiden puolesta puhujana niin kotimaassa kuin maailmalla. Meillä on kilpailuja, joiden avulla nostetaan esille Parhaita työpaikkoja tai organisaation menestyksellisimpiä Henkilöstötekoja. Meillä on parhaiden johtajien, esimiesten valintoja. Nämä uutisnostot kestävät vain hetken, ja sitten unohtuvat. Kaiken lamaannuksen keskellä joka päivä syntyy myös uusia työpaikkoja, erityisesti pk-sektorille. Miksei näistä puhuta enempää?

Kaikki tietokirjani ovat lähteneet liikkeelle siitä, että olen halunnut kirjojen avulla nostaa esille myös hyviä käytäntöjä.

ESIMIESOSAAMINEN –kirja kuvaa hyvää esimiestyötä ja sisältää myös 10 keissiä paremmasta johtamisesta. TIUKKA TILANNE –kirja tuo esille käytäntöjä, joilla hankalimmatkin työelämän tilanteet sujuisivat mahdollisimman vähällä harmilla. TYÖHYVINVOINTI JOHTAA TULOKSIIN –kirja on energisin kirja, jonka olen koskaan kirjoittanut. 40 energiaa pursuvaa tarinaa työelämän kehittämisestä. Lisätietoa kirjoistani.

En tiedä, mitkä kaikki asiat vaikuttivat siihen, että tartuin tähän aiheeseen juuri tänään keskellä kaamosta. Ehkä monet positiiviset tapaamiseni viime viikolla, uusi yhteistyökuvio, ensi viikon mielenkiintoiset tapahtumat mm. Robottiviikko ? Tai 10 tunnin yöunet? Tai marraskuun aurinkoinen sunnuntai ja mieheni pesemät ikkunat? Vai oliko se yhä ylpeyttä herättänyt Slush 2013 tapahtuma Helsingissä? Ehkä viimeinen pisara oli HS:n päätoimittajan Riikka Venäläisen kirjoitus Maailma on myös kaunis ja hyvä.

Myönteisyyden voima on mahtava voima, kuten vanha kansantarina kertoo:

”Myrsky mahtaili kerran auringolle, kuinka vahva se oli. Aurinko vastasi hymyillen, ettei vihaisinkaan myrskypuhuri ole niin voimakas kuin lämmin auringonvalo. He päättivät kokeilla voimiaan yrittämällä vuorotellen saada tiellä kävelevän pojan riisumaan takkinsa. Kun myrsky puhalsi, poika vain veti tiukemmin takkia ympärilleen ja myrskyn oli annettava periksi. Aurinko puolestaan hymyili ja lämmitti ja mitä enemmän se lämmitti, sitä enemmän poika availi takkinsa nappeja. Lopulta hän riisui takkinsa kokonaan. Näin aurinko osoitti mahtailevalle myrskylle, ettei voima piile vihassa tai myrskyssä, vaan hymyssä ja ystävällisyyden lämmössä.”

Myönteisyys on mahtava voimavara.

Siitä on pidettävä hyvää huolta. Ruokitaan sitä, tuetaan, vahvistetaan ja pidetään kiinni siitä. Kannustetaan muita. Hakeudutaan ihmisten joukkoon, joissa myönteisyys kasvaa entisestään. Pienistä puroista kasvaa vaikka mitä. Hymyillään. Uskotaan tulevaan. Ollaan rohkeita. Arki muuttuu paremmaksi.