Riitta Hyppänen – Kohti merkityksellisempää ja miellekkäämpää työelämää.

Kategoriat
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Kehittämistyö tuottaa tuloksia

HENRY ry:n ja työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vuotuinen Henkilöstöteko-kilpailu huipentui Henkilöstöteko-seminaarissa 11.2.2014 Kilpailu järjestettiin nyt jo 14. kerran. Kilpailun avulla halutaan kannustaa työpaikkoja suunnittelemaan ja toteuttamaan kehityshankkeita, joilla tavoitellaan mitattavia liiketoiminnallisia ja työhyvinvointiin liittyviä tuloksia. Työhyvinvointi on laaja kokonaisuus ja kehityshankkeessa voi painottua terveys-, työkyky-, työyhteisö-, osaamis- tai johtamisnäkökulmat. Liiketoiminnalliset tulokset voivat liittyä kasvuun, kilpailukykyyn tai kustannustehokkuuteen. […]

Kategoriat
HR-osaaminen Osaaminen ja oppiminen Työelämän tulkki

Osaaminen ja koulutusvähennys

Pitkään kiistanalainen asia osaamisesta sai sinetin juuri ennen joulua. Eduskunta hyväksyi lain ns. kolmen päivän koulutusoikeudesta ja siihen liittyvästä ylimääräisestä verovähennysoikeudesta. Uusi käytäntö on voimassa 1.1.2014 alkaen. Mistä tässä on lyhyesti kyse? Työnantaja voi verotuksessaan saada ylimääräisen verovähennyksen siitä, että on huolehtinut henkilöstönsä ammatillisen osaamisen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Automaattista tämä ei ole, vaan vaatii tietyt […]

Kategoriat
Osaaminen ja oppiminen Työelämän tulkki

Osaaminen on ykkösasia

Osaamisella tehdään tuloksia. Osaamisella tuotetaan palveluita. Osaaminen ratkaisee, miten liike-elämän kohtaamiset koetaan. Osaamisen avulla kehitetään ja parannetaan. Osaaminen on organisaation tärkeintä pääomaa, vaikka se ei suoraan tuloslaskelmassa näy. Osaaminen on kunkin henkilön pääomaa. Rekrytointitilanteessa etsitään parasta osaajaa. YT-neuvottelujen lopussa henkilöstön vähentämisessä työnantaja miettii, kenen osaaminen on kriittisintä, ja johon irtisanominen ei kohdistu. Oikeanlainen osaaminen on […]

Kategoriat
Muutos- ja uudistumisjohtaminen Tiukka tilanne

Tiukka tilanne ja herkkä hetki

Tiukka tilanne –kirja on lähetetty kirjapainoon. Muutaman viikon päästä kirja on valmis kauppojen hyllylle ja verkkokauppojen sivuille. Kirja on valmis. Sitä on kirjoitettu syksyn pimeinä iltoina, harmaina talvipäivinä ja monena viikonloppuna. Ympäröivä maailma on kertonut lähes joka päivä jonkun yrityksen YT-neuvottelujen käynnistymisestä tai päättymisestä. Jokainen irtisanomisuutinen on koskettanut erityisellä tavalla. Olo on vähän kuin laittaisi […]

Kategoriat
Johtaminen ja johtajuus Uudistuva kehityskeskustelu

Pikavinkit kehityskeskusteluihin, osa 1 esimiehille

Maaliskuu voitaisiin monessa organisaatiossa nimetä kehityskeskustelukuukaudeksi. Kehityskeskustelussa ihminen kohtaa ihmisen. Siinä puhutaan työstä, onnistumisista, parannettavista asioista ja tulevaisuudesta. Kehityskeskustelu on ennen kaikkea investointi tulevaan. Perinteisesti Suomessa on järjestetty esimiehille valmennuksia aiheesta. Minua ihmetyttää ja harmittaa, että dialogiin valmennetaan vain toista osapuolta ja kuitenkin odotetaan sujuvaa vuorovaikutteista ja tuloksellista keskustelua. Kehityskeskustelujen laadussa on paljon parannettavaa. Liian […]

Kategoriat
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Suurella sydämellä, pienellä kukkarolla, mutta tosissaan

Vuosien varrella olen havainnut muutamia keskeisiä menestystekijöitä työyhteisöjen ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Erityisesti HENRY ry:n Henkilöstöteko –kilpailun arviointiryhmässä olen saanut näköalapaikalta pohtia, miksi toiset organisaatiot onnistuvat muita paremmin. Kehittämistyössä onnistumisen edellytyksiä Kehittämistyössä onnistumisen edellytyksiä ovat mielestäni ainakin – yhteinen päämäärä – yhteinen tahto kehittää – tahto ottaa vastuuta – tahto välittää ja – tahto onnistua. Työhyvinvointi […]

Kategoriat
Riitta ja Rubiikki

Rubiikin synty

Rubiikki-blogi näki päivänvalon 15.1.2013 Sitä ennen on tapahtunut paljon. Olen tehnyt työtä henkilöstöasioiden, esimiestyön ja johtamisen parissa jo pari vuosikymmentä. Olen toiminut koulutus- ja henkilöstöpäällikkönä sekä henkilöstöjohtajana suurissa asiantuntijaorganisaatiossa kymmenisen vuotta ja toiset mokomat kehittäjän, konsultin ja kouluttajan rooleissa. Olen saanut matkani aikana tavata valtavan määrän suomalaisia tai Suomessa toimivia ulkomaalaisia asiantuntijoita, joilla on halu […]