Artikkelit

Tehokkuus ennen kaikkea

Kukapa johtaja ei haluaisi tehokkuutta?

Tehokasta on mm. töiden organisointi mahdollisimman järkevästi. Järkevää ja kustannustehokasta resursointi on silloin, kun tietyt tehtävät tekee juuri se henkilö, jolle ne kuuluvat ja joka osaa ne parhaiten. Mitä enemmän ko. henkilö tätä työtä tekee ja mitä enemmän hänen osaamisensa karttuu, sitä enemmän hänen toimintansa tehostuu. Näitä työsuoritteita voidaan seurata, mitata ja raportoida.

Liukuhihnahommissa näin tapahtuu. Jos katsoo asioita laajemmin ja erityisesti asiantuntijatehtäviä tarkastellen, asia ei olekaan ihan näin yksinkertainen.

Viime viikolla tapaamani asiantuntija kertoi, että heidän organisaatiossaan on ohjeistettu asiantuntijoita siitä, että he eivät enää neuvoisi kollegoitaan tietotekniikkaa koskevissa asioissa, vaan kaikki avuntarve keskitetään help deskiin. Helpparissa on asiantuntevaa porukkaa, joilla on osaamista ja jonka tehtäväkuvauksiin kuuluu neuvonta ja ongelmien ratkaisu. Selkeää ja tehokasta, vai kuinka?

Rubikin kuution kiehtovuus on siinä, että jokainen siirto vaikuttaa aina myös muuhun.

Kun hiotaan tehokkuutta, mitä muuta tapahtuu samanaikaisesti? Kun kollega ei saa enää neuvoa kollegoitaan satunnaisissa arkipäivän ongelmissa, vaikuttaa se moneen muuhunkin.

Ensiksikin, työyhteisön tavanomainen arkinen kanssakäyminen vähenee.

Spontaanit kontaktit vähenevät. Toki ohjeistus ei ota kantaa muuhun kanssakäymiseen. Välillisesti viesti vaikuttaa kuitenkin siihen, että henkilöstön kannattaa kiinnittää tehokkuuden nimissä huomiota myös muuhun kanssakäymiseen.

Toiseksi, ihmisiltä viedään pois mahdollisuus auttaa, välittää ja osoittaa kiitosta.

Halu auttaa on juuri välittämistä. Kun ei voi antaa apua, ei synny myöskään tarvetta osoittaa kiitollisuutta kenellekään.

Kolmas näkökohta liittyy arvostuksen tunteeseen.

Se, jolta kysytään neuvoa, kokee tietoisesti tai tiedostamatta samalla arvostusta. Luonnollista aitoa arvostusta, jota ei voi korvata millään määrämuotoisella palautekeskustelulla.

Neljäs näkökulma liittyy osaamiseen, hiljaiseen tietoon, kokemusosaamiseen.

Samalla, kun kollega neuvoo kollegaa teknisessä ratkaisussa, tapahtuu samalla vuorovaikutuksessa tehtävään ja tilanteeseen liittyvää osaamisen jakamista. Tarinoita, kommentteja, ehdotuksia, uusia näkökulmia. Ehkä samalla syntyy myös vastavuoroisuutta.

Toki tällä kaikella on hintansa: kanssakäyminen vie aikaa eikä äärimmäisen tehokkaaksi tarkoitetussa työyhteisössä ole varattu sille aikaa.

Siis, annetaan kunkin uppoutua rauhassa omiin hommiinsa ja pähkäillä itse ongelmiaan, kunnes ottavat yhteyttä helppariin. Säästytään niiltäkin ihmisiltä, jotka jatkuvasti häiritsevät ja kuormittavat asiantuntijoita ongelmillaan ja keskustelutarpeillaan. Tehokkuuden nimissä heitä kutsutaan aikavarkaiksi. Järjestetään sitten vastapainoksi vaikka tyky-päivä ja kutsutaan konsultti innostamaan ja kertomaan yhteistyöstä ja arvostuksesta. Tehdään vaikka pari palautteen antamiseen ja arvostuksen osoittamiseen liittyvää harjoitusta.

Vai annetaanko työyhteisöjen asiantuntijoille vapauksia toimia arjessa mahdollisimman järkevällä ja tehokkaalla tavalla?

Tehokkuuden edistäminen ei aina tuota lisätehoa.

Mistä sinä olet kiitollinen?

Elätän itseni puhumalla ja kirjoittamalla johtamisesta, kehittämisestä, muutoksista, osaamisesta, hyvinvoinnista, arvostamisesta ja kunnioittamisesta.

Puheessani vilisevät niin eurot, lakipykälät kuin ihmiset – asiat ja tunteet sekaisin. Kirjoitan tietokirjoja. Huhtikuussa ilmestyi Tiukka tilanne. Viimeistelyä vailla on Esimiesosaaminen. Lisäksi kirjoitan säännöllisesti artikkeleita Käytännön henkilöstöjohtaminen –käsikirjaan.

Olen oppinut asioita toki opiskelemalla, mutta sitäkin enemmän elämällä noiden asioiden kanssa.

Kokemalla asioita itse ja yhdessä muiden kanssa. Kuuntelemalla, keskustelemalla, olemalla silmät ja korvat auki. Paljon muutakin arvokasta olen oppinut elämäni varrella.

Olen maalannut pari päivää. Maalipensseli tuntui vieraalta näppäimistön käytön jälkeen. Veto vedolta tuntuma löytyi. Syntyi kaunista. Rakennus sai suojan. Itse näki oman työnsä jäljen. Maalaaminen on terapiaa. Opettavaista. Parasta oli aika ajatella.

Olen oppinut vanhemmiltani paljon.

Isältäni perin yrittäjyyden asenteen, periksi antamattomuuden ja elämästä nauttimisen taidon. Opin maalaamaankin. Äidiltäni opin mm. rakkauden ruokaan ja puutarhaan. Arkiset taidot kertyivät huomaamatta. Kiitos niistä.

Arvokkain ja hyödyllisin taito liittyy kuitenkin sosiaalisiin taitoihin. Vanhempani olivat loistavia esikuvia. Somesta he eivät tietäneet mitään, mutta he halusivat jakaa tarinoitaan ja kokemuksiaan, olivat kiinnostuneita niin tutuista kuin uusistakin tuttavuuksistaan. Lämpö oli aitoa, vuorovaikutus mutkatonta.

Moni asia on jäänyt oppimatta, monta tarinaa jäi kuuntelematta. Olisi ollut kiva oppia soittamaan isän opastuksella. Onneksi poikani harrastaa musiikkia minunkin edestä. Sen sijaan, että listaa mielessä asioita, joita ei vielä osaa, kannattaa pysähtyä miettimään sitä, mitä osaa.

Se, mitä ihmisellä on, voi olla arvokkaampaa kuin se, mitä puuttuu.

Keskikesä on loistava ajankohta pysähtyä opettelemaan olemaan tyytyväinen ja kiitollinen. Mistä sinä olet kiitollinen? Kenelle?