Artikkelit

Ensivaikutelma ja jälkimaku

Ensivaikutelma ratkaisee paljon rekrytointitilanteessa

Se hetki, kun mahdollinen työnantaja kohtaa potentiaalisen työnhakijan, jää kummallekin mieleen. Henkilöstöjohtamisen kirjoissa annetaan neuvoja, miten työhaastattelussa on korostettava hyvää työnantajakuvaa ja vahvistettava brändimielikuvaa. Samoin neuvotaan jokaisessa työnhakuvalmennuksessa. Siellä muistutetaan mm. käden puristuksen lujuudesta, katsekontaktin luontevuudesta sekä tietenkin aidosta hymystä.

Ensivaikutelma rakentuu ennen ensimmäistä kohtaamista

Rekryilmoitus kertoo faktat, mutta myös viitteitä organisaation kulttuurista. Kiinnostava työpaikkailmoitus herättää mielenkiinnon. Seuraava klikkaus on kriittinen: vastaavatko verkosta löytyvät sivustot rekryilmoituksen mielikuvaa? Tuleeko positiivinen yllätys? Latistuuko tunnelma? Vai jääkö löydös vähäiseksi? Toinen kriittinen kohta on yhteydenotto potentiaaliselle työnantajalle. Miten yhteydenottoon reagoidaan? Se, miten soittajaa kohdellaan, ratkaisee paljon. Se viestii myös arvoista, kulttuurista ja henkilöstöjohtamisesta. Pahinta on vastaamattomuus tai tyly kehoitus tehdä työhakemus.

Rekrytointihaastattelu vahvistaa tai häivyttää jo syntyneitä mielikuvia. Faktojen, osaamisten, kiinnostuksen kohteiden lisäksi kumpikin osapuoli punnitsee uutta tilannetta. Järki ja tunne ovat välillä sulassa sovussa ja välillä törmäyskurssilla. Onnistunut kahden kauppa syntyy, kun työnantajan ja työnhakijan intressit kohtaavat ja positiiviset ensivaikutelmat vahvistuvat.

Totuuden hetki koittaa ensimmäisenä työpäivänä

Ensimmäinen työpäivä jää mieleen monelle ikuisiksi ajoiksi. Ensimmäinen henkilö, jonka kohtaa. Käytävällä kulkevien ihmisten huomaavaisuus. Esimiehen ensimmäiset sanat. Oma työpiste ja lähimmät työkaverit. Tunnenko itseni odotetuksi ja tervetulleeksi? Miten neuvotaan käytännön asioissa? Miten autetaan onnistumaan?

Jälkimaku syntyy viimeisinä työpäivinä

Kaikki päättyy aikanaan. Myös hyvät työsuhteet päättyvät monista eri syistä. Määräaikaiset työsuhteet päättyvät sovitun mukaisesti. Vanhuuseläkkeelle siirrytään joustavasti 63-68-vuoden ikäisenä oman työkyvyn ja –halun sekä työnantajan tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Muut työsuhteiden päättymiset johtuvat joko työnantajasta (kollektiiviset tai henkilöperusteiset syyt) tai työntekijästä (oma pyyntö).

Työnantajabrändin osalta aika vähälle huomiolle jää se, miten työsuhteen viimeiset päivät sujuvat. Mitä tapahtuu, kun avainhenkilö ilmoittaa irtisanoutumisestaan? Miten vaikuttaa päätös hakea eläkettä? Miten puhutaan poislähtijästä? On irtisanoutumisaika kaksi viikkoa, kuukausi tai enemmän, pitkäaikaisenkin työsuhteen jälkimaku syntyy viimeisinä päivinä ja hetkinä. Minkä jälkimaun organisaatiosi antaa läksiäislahjaksi? Mistä haluat työntekijänä sinut erityisesti muistettavan?

Työnantajakuvaa rakennetaan hetki kerrallaan

Työnantajakuva myötäilee organisaation mainetta ja julkikuvaa. Toki mainoksilla on merkitys, mutta aina vaan enemmän sillä, miten organisaatio on aidosti mukana sosiaalisessa mediassa. Erityisen merkittäviä ovat tarinat työpaikoilta. Myös ex-työntekijöiden ja harjoittelijoiden. Merkityksellinen työ arvostavassa työyhteisössä on monen haave ja suurin motivaatiotekijä. Siitä halutaan varmistua – mielellään jo etukäteen.

Maine kasvaa viesti ja kohtaaminen kerrallaan. Toivottavasti osaavasta työvoimasta kilpailevat työnantajat ymmärtävät ja muistavat, että kokonaisuus ratkaisee. Menestyvässä kasvuyrityksessä työnantajakuva ulottuu orastavasta kiinnostuksesta vähintään viimeiseen käden puristukseen asti.

 

 

Tuloksellisia henkilöstötekoja

Työelämässä tapahtuu paljon hyvääkin

Helmikuussa meitä hemmotellaan välillä hyvillä uutisilla. Torstaina 5.2. julkaistiin tulokset Suomen Parhaat Työpaikat –tutkimuksessa. Loistavia esimerkillisiä työpaikkoja!

Joulukuun ja tammikuun aikana on ollut käynnissä Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry:n kilpailu vuoden 2014 henkilöstöteosta.  Henkilöstöteko-kilpailu järjestettiin nyt 15. kerran. Kilpailussa etsitään esimerkillisiä, ajankohtaisia, innovatiivisia ja myös yhteiskunnallisesti vaikuttavia tekoja. Tässä ajatukseni vuoden 2013 kilpailusta. Vuoden 2012 kilpailun hankkeita ja tunnelmia olen kuvannut myös Rubiikki-blogissani.

Työhyvinvoinnin kehittäminen on tekoja

Kilpailuhankkeissa kuvataan ensiksi ongelmat ja haasteet ja määritellään tavoitteet. Erityisen kiinnostavaa on se, mitä kehittämistoimenpiteet ovat olleet käytännössä. Kehittämistyön tulokset pitää näkyä arjessa ja mittareissa. On aikaansaatu uusia toimintatapoja, uusia työkaluja ja luotu uusia mahdollisuuksia paremmalle arjelle, siis paremmalle työelämälle.

Ylpeys työn tuloksista

Menestyneissä kehityshankkeissa on onnistuttu kääntämään haasteet ratkaisuiksi, uskallettu rohkeasti kokeilla ja luoda jotain uutta. Henkilöstöteko-kilpailussa tärkeää ovat mitattavat tulokset, jotka näkyvät sekä työhyvinvoinnin tunnusluvuissa kuin myös liiketoiminnassa. Tehdystä työstä ollaan syystä ylpeitä. Kaikki finalistit ovat voittajia. Kilpailun päävoittaja saa 10000 euron palkinnon Keskinäinen Vakuutusyhtiö Ilmariselta käytettäväksi työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Laitetaan hyvä jakoon

Pyörää ei tarvitse keksiä itse. Samanlaisia ongelmia on lukuisilla työpaikoilla.  Kehittäminen ei vaadi suuria investointeja, aito tahto on tärkeämpää. Henkilöstöteko-kilpailun finalistit ovat valmiina kertomaan hankkeistaan ja jakamaan omia oivalluksiaan. Soveltamalla ja jatkojalostamalla pääsee nopeammin ja helpommin kehittämään omaa työpaikkaansa.

Vuoden 2014 Henkilöstöteko- kilpailun finalistit

Hakemusten joukosta arviointiryhmä valikoi kolme hyvin erilaista finalistia: Osuuskauppa Hämeenmaa, Valtiokonttori ja Vincit Oy. Näistä tuomaristo valitsi voittajaksi Vincit Oy:n Utopia-hankkeen.

  • Vincit Oy kokeilee rohkeasti uudenlaista tapaa johtaa projektityötä tekeviä ihmisiä: esimiestoiminnan sijasta tärkeässä roolissa ovat projektipäälliköt, mentorit, coachit sekä henkilöstö- ja toimitusjohtaja. Yritys takaa 100 % asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden ja korostaa samalla kunkin työntekijän omaa vastuuta niin oman uransa kuin myös työhyvinvointinsa osalta. Utopia ei olekaan utopiaa, vaan sillä on saatu hyviä tuloksia, mm. 100 % liikevaihdon kasvu.
  • Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS-hanke korostaa myös henkilöstön omaa roolia hyvän työelämän ja työurien pidentämisen asiantuntijoina. Kun henkilöstölle antaa aidon mahdollisuuden vaikuttaa, syntyy käytännönläheisiä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Henkilöstö yllättää ideoilla ja uudenlaisella osaamisella. 700 ideaa on paljon. Alhaalta ylöspäin kehittäminen on vaikuttavaa. Erityismaininta myös hyvästä tuotteistamisesta.
  • Tiedämme, että muutosjohtaminen erityisesti henkilöstövähennyksineen ja toimipaikkojen sulkemisineen vaatii erityisosaamista. Valtiokonttorin luoma HR-koordinaattorien verkosto ylittää perinteiset hallinnonalojen siilot ja maakuntarajat, tuo yhteneväisiä hyväksi havaittuja työkaluja ja menetelmiä vaikeisiin tilanteisiin. Tällä mallilla on löydetty ratkaisuja monien, monien ihmisten työuralla. Jos omia erityisosaajia ei löydy, kannattaa etsiä ratkaisuja verkostojohtamisen kautta. Tämä verkostojohtamisen malli on sovellettavissa niin kuntasektorille kuin alueelliseen kehittämiseen pk-sektorilla.

Ideat kasvamaan ja kehittymään

Henkilöstöteko 2014-kilpailu on nyt 10.2.15 saatu päätökseen. Arviointiryhmän monen viikon työ kulisseissa on ohi. Muistettiinko heitä julkisesti kiittää? Valitettavasti ei. Siksi tässä kiitos Karri Airas, Päivi Kiviniemi, Mervi Martikainen, Petra Rosvall ja Wiki Wikström.

Palkinnot ovat jaettu, finalistit kukitettu. Tästä alkaa Henkilöstöteko-kilpailun tärkein osa: jakaminen, oppiminen ja soveltaminen. Näin toivon, ja siksi arviointiryhmän puheenjohtajana ja työelämän kehittäjänä on syytä hymyillä.

Riitta Hyppänen, Henkilöstöteko-kilpailun raadissa vuodesta 2008 lähtien

 

 

Projektia pukkaa

Ihailen monenlaisia ihmisiä, mm. ammattitaitoisia, määrätietoisia, systemaattisia, tehokkaita ja luovia.

Projektityö on parhaimmillaan sellainen: sillä on fokusoitu tavoite, tiukka aikataulu, se on ennen kaikkea uuden kehittämistä.

Tuloksia syntyy, ja niitä voi arvioida aikataulun, kustannusten ja tuotosten laadun suhteen.

Yksi selkeä projekti on etukäteen suunniteltava kokonaisuus. Käytännössä yksi projekti on riippuvainen monesta muusta kehityshankkeesta. Ellei suunnitteluvaiheessa hahmota projektin kytköksiä, voi toteutusvaihe sisältääkin monia yllätyksiä ja riippuvuuksia muista projekteista. Näin voi käydä näissä privaattielämän kesäprojekteissakin.

Päätavoitteeni ja pääprojektini oli saada aikaiseksi puutarhaan kohopenkki.

Sellainen vanhanaikainen kiinalainen kohopenkki. Kun virallista puutarhuripätevyyttä ei ole, on Google hyvä ja luotettava ystävä.

Jotta saa aikaiseksi kasvua kiihdyttävän kohopenkin, on aloitettava ensin nurmen poistamisesta 25 cm:n syvyydeltä. Siis lapiohommia. Seuraavaksi tarvitaan pohjalle risuja, joten risusavotan kimppuun (osaprojekti 1). Samalla syntyi haketta, jonka johdosta kannatti aloittaa ”pitkään aloitusta vaille ollut” hedelmäpuiden suojakankaitten laittaminen (osaprojekti 2), jotta hakkeen saa heti hyötykäyttöön hedelmäpuiden alle. Kesken hakeprojektin keksin, että tässähän syntyy samalla tukikeppejä kasvimaalle (osaprojekti 3). Siis teinpä ne saman tien. Takaisin tullessa huomasin kevätauringosta kärsineen pesäkuusen, joka on leikattava (osaprojekti 4). Sen kuivuneet osat sopivat hyvin risujen jatkoksi. Kun risuja oli tarpeellinen määrä kohopenkkiin (60 cm), risusavotta jäi kesken ja alkoi nurmikkoturpeiden takaisin asettelu (ylösalaisin). Tässä vaiheessa osaprojekti 1 ja 2 jäivät kesken.

Sitten kohopenkkiin tarvittiin kuivuneita puunlehtiä. Alkoi osaprojekti 5: pikkumökin metsän puoleisen osan siivoaminen. Siellä oli monien vuosien lehdet siivoamatta. Samalla löytyi vanha käyttämätön maakellari (osaprojekti 6). Tulipahan siivottua sen sisäänkäynti. Jos olisin osannut, olisin varmaan ryhtynyt korjaamaan sen rikkinäistä ulko-ovea ;-).

Puunlehtien jälkeen kohopenkkiin tarvittiin kompostia. Jee, siitä käynnistyi osaprojekti 7: monien vuosien täytettyjen puutarhakompostien selvitystyö. Mahtavaa, olen ensimmäistä kertaa onnistunut tuottamaan multaa.  Vihersieluni hyrisi tyytyväisyyttä. Tuntien lapiotöiden jälkeen Onnellinen Puutarhuri palasi pääprojektinsa pariin selkä kipeänä.

Kompostimullan jälkeen tarvittiin tavallista multaa muutamia kottikärryllisiä. Projektin loppu häämötti. Neljä evakossa ollutta kesäkurpitsaa pääsivät vihdoin uuteen kotiin, kohopenkkiin.

Oliko projekti onnistunut?

No, jos satoa tulee … kyllä! Samalla syntyi lukuisia muita kesken jääneitä projekteja. Ihan itseänikin jännittää, pääsevätkö ne ”back logissa” pääprojekteiksi vai etenevätkö aina vain tärkeimpien kesäprojektien siivellä ja aikataululla? Motivaatio ratkaisee.

Tällaista se on puutarhatyöt ketterillä menetelmillä. Fiilispohjalla kaikkea materiaalia kierrättäen. Valmista ei tullut päivässä, vaan tarvittiin kolme. Kohopenkki antaa kasvualustan 4-6 vuodeksi. Ei kai aikataulun venyminen ole kritiikin paikka, jos kustannukset ja laatu ovat ok? Puutarhuria hymyilyttää kiinalainen sananlasku: ”Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä.”

Silti tämä harmiton tositarina jäi mietityttämään.

Työelämän tositilanteissa suunnittelemattomuutta ja yllätyksiä ei ohitettaisi naureskellen. Siellä tarvitaan oikeaa projektiosaamista.

 

 

Uusi esimies ansaitsee kunnon alun

Viime viikolla kuulemani tarina jäi vaivaamaan. Yksikön vetäjä ei ollut tyytyväinen oman alaisensa toimintaan tiimin vetäjänä. Miten uutta esimiestä oli tuettu uudessa tehtävässä ja miten hänen valmiuksistaan toimia esimiehenä oli huolehdittu? Oli ollut puhetta esimiesvalmennuksesta, mutta arjen kiire oli siirtänyt aina asiaa eteenpäin. Niinpä niin.

Esimiehen tehtävä on luoda edellytyksiä onnistumisille

Uudelta esimieheltä odotetaan paljon: tuloksia, onnistumisia, arjen pyöritystä ja uuden kehittämistä.

Esimiesten esimiehillä on vielä suurempi vastuu luoda puitteet ja mahdollisuudet kuntoon, jotta yksikön vetäminen onnistuu. Tarvitaan paljon operatiivista ja strategiatason tietoa, mutta myös keskeiset asiat henkilöstö- ja työsuhdeasioista on hallittava.

Monia tapoja varmistaa onnistuminen esimiestyössä

Siperia opettaa -menetelmää en suosittele kenellekään. Yksi hyvä tapa on käydä läpi aiheeseen liittyviä asioita keskustellen organisaation HR-vastaavien kanssa. Lisäapuna voi hyödyntää kirjallisuutta ja omia ohjeistuksia. Esimiestyötä koskevia kirjoja on valtavasti, myös käytännöllisiä käsikirjoja on saatavilla. Kun uusia esimiehiä on useita, kannattaa harkita ryhmävalmennusta heille. Yksittäisille aloittaville on tarjolla lukuisia avoimia valmennuksia.

Osaava uusi esimies -valmennus pikaratkaisuna esimiestyön alkumetreihin

Kahden päivän valmennuksia pidän kysynnän mukaan avoimina ja asiakaskohtaisina. Tarjolla on faktaa ja pohdintaa. Paljon keskusteluja. Pyrin vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:

– mitä tarkoittaa käytännössä, että esimiehenä toimin työnantajan roolissa?

– mitä esimiestehtäviin kuuluu?

– mitä esimiehenä ei saa tehdä tai ei kannata tehdä?

– mitkä ovat tyypillisimmät haasteet esimiestyössä ja miten niiden kanssa voi pärjätä?

– mitä osaamista esimiestyö edellyttää ja miten esimiestyössä voi kehittyä?

– miten strategiset suunnitelmat muutetaan käytännön toiminnaksi?

– miten luoda lisäarvoa tuova tavoite- ja kehityskeskustelukäytäntö?

– miten hyödynnän yksikön perustehtävää ja tavoitteita johtamisessa?

– millä työkaluilla saadaan oikeat ihmiset oikeille paikoille?

– miten varautua erilaisiin poissaoloihin?

– mistä muodostuu työhyvinvoinnin kokonaisuus?

– mitä tarkoitetaan työyhteisötaidoilla ja miten niitä voi kehittää?

– miten luodaan edellytyksiä motivoitumiseen ja sitoutumiseen?

Esimiestyö on ammatti

Jokainen uusi esimies ansaitsee saada mahdollisuuden onnistua. Esimiesuran alusta alkaen.

Kehityskeskusteluista onnistumiskeskusteluihin

Olipa kerran auditorio täynnä yrityksen ylintä ja keskijohtoa. Olin juuri piirtänyt fläpille kolme maagista lukua: paljonko kehityskeskusteluihin oli kulunut aikaa henkilötyövuosina, mitä se tarkoitti rahassa ja minkä arvosanan henkilöstö oli antanut kehityskeskusteluille. Surkeat luvut tuijottivat fläpiltä johtajia. Hetki oli lyhyt mutta hiljaisuus ikuisuuden mittainen. Lopulta toimitusjohtaja kysyi ääneen sen, mikä jo leijui ilmassa: pitäisikö meidän luopua koko käytännöstä? Vastasin silmää räpäyttämättä: ”Ei tietenkään, vaan vakavasti miettiä, miten käytetystä ajasta saisi mielekkäämmän ja tuottavamman.”

Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä: tavoite- ja kehityskeskustelu, tulos- ja kehityskeskustelu, suoritus- ja kehityskeskustelu ja niin edelleen. Olemme käyneet näitä keskusteluja jo vuosikymmenien ajan ihan vapaaehtoisesti, työlainsäädäntömmehän ei velvoita kehityskeskusteluun. Valitettavasti monella työpaikalla käytäntö kuitenkin koetaan pakkopullana, mekaanisena vuotuisena suorituksena.

Entä jos arviointi ja palaute tekisivät tilaa onnistumisille?

Kehityskeskustelut ovat nykyisin kietoutuneet arvioimisen ja palautteen ympärille. Samassa tilaisuudessa siis tehdään eräänlaista kriittistä arviointia, minkä lomassa annetaan ja saadaan palautetta. Kun arviointi on saatu päätökseen, siirrytään seuraavan kauden tavoitteisiin. Niistä keskusteleminen on parhaimmillaan innostavaa, huonoimmillaan yksipuolista ja määräilevää. Entä jos puhuttaisiinkin onnistumiskeskusteluista?

Onnistumiskeskustelussa kukin ottaisi esille asioita, joista on erityisen ylpeä tai jotka ovat tuottaneet hyvää mieltä ja energiaa. Samalla voisi kertoa, mikä on viime aikoina ollut erityisen tärkeää ja merkityksellistä. Lisäksi voitaisiin pohtia, miksi jotkin asiat eivät ole edenneet suunnitelmien mukaisesti. Väitän, että onnistumisten ja oppimisten kautta keskusteluista tulisi paljon energisempiä.

Monilla työpaikoilla suorituksia arvioidaan numeroilla, mikä on esimiehelle usein hankalaa. Jos on vielä ohjeistettu käyttämään arvioinnissa Gaussin käyrää, on tehtävä mahdollisimman vaikea. Viisihenkisen tiimin esimies voi olla pakotettu antamaan ääripään arvosanat joillekin, oli todellisuus mitä tahansa.

Vuosikausia esimiehiä on opetettu asettamaan tavoitteita, jotka ovat ”smartteja” (siis tarkkaan määriteltyjä, mitattavia, saavutettavia jne.). Myös tavoitteiden määrän pitää olla kohtuullinen. Näistä hyvistä neuvoista huolimatta uudet tavoitteet eivät läheskään aina luo innostusta ja sitoutumista. Tällöin myöskään strategian jalkauttaminen ei onnistu.

Entä jos puhuttaisiin ennen kaikkea työn ja tavoitteiden merkityksellisyydestä?

Onnistumisen edellytyksenä on, että koemme tavoitteena olevat asiat merkityksellisiksi.  Silloin teemme parhaamme tavoitteiden saavuttamiseksi, ja annamme näille asioille huomiomme ja aikamme. Mitä paremmin omat mielenkiinnon kohteemme ja arvomaailmamme kohtaavat organisaation tavoitteet, sitä todennäköisemmin ne toteutuvat.

Motivoitumisessa on kyse siitä, että saamme tehdä asioita, jotka itse koemme mielekkäiksi. Motivoidumme meille osoitetusta luottamuksesta ja siitä, että voimme itse vaikuttaa omaan tekemiseemme. Siksi näistä asioista pitäisi puhua henkilöstöjohtamisen tärkeimmäksi kuvatussa keskustelussa. Väitän, että näin keskustelut koettaisiin nykyistä mielekkäämpinä.

Entä jos keskusteltaisiin siitä, mitä tarvitaan, jotta voi onnistua?

Onnistumiskeskusteluissa puhuttaisiin siitä, mitkä asiat johtavat onnistumiseen. Mitä tekemällä tavoitteet voi saavuttaa? Miten priorisoida omia työtehtäviä? Mitä apua tai tukea tavoitteissa onnistuminen edellyttää? Minkälaiset valtuudet tarvitaan? Miten voidaan seurata tavoitteiden etenemistä mahdollisimman reaaliaikaisesti? Väitän, että kasvavat vaikutus- ja seurantamahdollisuudet sekä johtajuutta korostavat keskustelut toisivat uutta energiaa ja lisää onnistumisia.

Kehityskeskusteluihin on vakiintunut myös asiakokonaisuus, joka liittyy osaamiseen ja kehittymiseen. Toisille tämä osio tarkoittaa lähinnä kurssivaihtoehtojen läpikäymistä. Onneksi joillakuilla tässä kohtaa kuitenkin syntyy aitoa keskustelua osaamisen laajentamisesta tai syventämisestä sekä työuraan liittyvien toiveiden ja ajatusten jakamisesta. 

Kurssilistojen tutkailun sijaan on mielekkäämpää keskustella lähitulevaisuudesta ja siitä, miten pitää huolta itsestään: osaamisestaan, hyvinvoinnistaan, voimavaroistaan. Työnantajan edustajan on toki varmistettava, että työn vaatimukset ja henkilöstön osaaminen kohtaavat, mutta vielä tärkeämpää on keskittyä luomaan edellytyksiä tuleville onnistumisille. Kehittymissuunnitelma jo sanana viittaa siihen, että jokaisen on jatkuvasti kehityttävä.

Entä jos puheet kehittymisestä muuttuisivatkin puheeksi unelmista?

Yhden unelma on uusi työtehtävä, toisen taas nykyisen työtehtävän jatkuminen. Kolmas unelmoi terveistä eläkepäivistä. Esimiesten tärkeä tehtävä on auttaa henkilöstöä onnistumaan. Joskus se merkitsee yhteisen työhistorian päättymistä, usein myös parempaa ja toimivampaa vuorovaikutussuhdetta. Unelmista kertominen edellyttää luottamuksellista ihmissuhdetta. Luottamusta rakennetaan sanoin ja teoin arjessa, ei vain vuotuisessa kehityskeskustelussa.

Entä jos onnistumiskeskusteluja olisikin nykyistä useammin?

Keskustelujen käyminen aiempaa tiheämmin ei automaattisesti tarkoita, että aikaa kuluisi entistä enemmän. Keskustelujen määrä lisääntyisi, niiden yksittäinen kesto lyhenisi, valmistautuminen helpottuisi ja seurantavälit lyhentyisivät. Keskustelujen kankeus ja jäykkyys vähenisivät, kun keskusteluista tulisi luontevia käytäntöjä. Tällöin kullakin keskustelulla olisi yksi pääasia, vaikka uudet tavoitteet, ja lisäksi keskusteltaisiin tarpeen mukaan muista tärkeiksi koetuista teemoista. Vain tarpeellinen dokumentoitaisiin, ja vuorovaikutus saisi enemmän tilaa. Fokus olisi onnistumisten tekemisessä mahdolliseksi, ei dokumentoinnissa.

Toisivatko onnistumiskeskustelut parempia tuloksia?

Uskallan väittää, että jos kaavamaisista kehityskeskusteluista siirryttäisiin ketteriin onnistumiskeskusteluihin, auditorioissa ei tarvitsisi erikseen kertoa johtajille kehityskeskustelujen inputista (aikainvestoinneista) ja outputista (henkilöstötyytyväisyydestä). Aidot tulokset näkyisivät liiketoiminnallisissa tuloksissa aikaansaannoksina, uusina tuotteina ja palveluina, parempana asiakaspalveluna, kannattavuutena ja uudistumisena. Lukuisat HR-tunnusluvut osoittaisivat käytännön tuloksellisuutta. Keskusteluille olisi sitä paitsi jo hyvä lyhennekin: OK.

Riitta Hyppänen

Kirjoitus on julkaistu 6.3.2014 Hyvejohtajuus-blogissa (Vieraskynä).

Kehittämistyö tuottaa tuloksia

HENRY ry:n ja työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen vuotuinen Henkilöstöteko-kilpailu huipentui Henkilöstöteko-seminaarissa 11.2.2014 Kilpailu järjestettiin nyt jo 14. kerran.

Kilpailun avulla halutaan kannustaa työpaikkoja suunnittelemaan ja toteuttamaan kehityshankkeita, joilla tavoitellaan mitattavia liiketoiminnallisia ja työhyvinvointiin liittyviä tuloksia. Työhyvinvointi on laaja kokonaisuus ja kehityshankkeessa voi painottua terveys-, työkyky-, työyhteisö-, osaamis- tai johtamisnäkökulmat. Liiketoiminnalliset tulokset voivat liittyä kasvuun, kilpailukykyyn tai kustannustehokkuuteen. Henkilöstöteolta odotetaan myös ajankohtaisuutta, esimerkillisyyttä, innovatiivisuutta sekä myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Henkilöstöteko-kilpailuun haetaan syksyllä kirjallisilla hakemuksilla. Joulukuussa valitaan semifinalistit ja tammikuussa finalistit. Arviointiryhmätyöskentelyn jälkeen kilpailun tuomaristo valitsee voittajan, joka saa pääpalkinnoksi 10 000 euroa.

Olen toiminut arviointiryhmässä useita vuosia. Kilpailusta on tullut minulle erityisen tärkeä myös sen tähden, että TYÖHYVINVOINTI JOHTAA TULOKSIIN -kirjani sisältää 40 kuvattua casea kilpailun ensimmäiseltä kymmeneltä vuodelta. Niissä on paljon opittavaa.

Henkilöstöteko 2013 –kilpailun kolme finalistia – Pilkington Automotive, Sanofi, Turun yliopisto –  edustivat hyvin erilaisia organisaatioita ja myös kehitystarpeet ja lopputulokset poikkesivat paljon toisistaan. Yhteistäkin oli:

  • on oltava aitoa tahtoa kehittää ja parantaa
  • on löydyttävä uskoa siihen, että työpaikalla voidaan vaikuttaa
  • on uskallettava luottaa siihen, että ratkaisuja löydetään yhdessä
  • kuulluksi tulemisen ja arvostuksen tarvetta ei voi liikaa korostaa
  • välittämisellä saadaan ihmeitä aikaiseksi.

Pilkingtonin Ylöjärven tehtaan alasajo on esimerkillinen hanke, jossa on vaikeassa tilanteessa huolehdittu lakisääteisistä velvoitteista, pyritty turvaamaan päivittäinen tuotantotyö sekä autettu poikkeuksellisella tavalla myös irtisanotuksi tulleita ihmisiä eteenpäin niin ammatillisesti kuin myös tunnetasolla. Henkilöstötyön lisäksi hankkeessa on mobilisoitu ympärillä olevat verkostot (TE-toimisto, kaupungin eri palvelut, ammatillisen osaamisen palvelutarjoajat, seurakunta). Kun on tietoa, taitoa ja vielä tahtoa, niin syntyy erinomaisia tuloksia. Tahtoa tarvitaan erityisesti YT-neuvotteluissa sekä erilaisten tukiratkaisujen aikaan saamisessa. Kuten henkilöstöpäällikkö totesi: tässä oli itse asiassa kyse 250 henkilöstöteosta!

Sanofin voittajahankkeen – Tarkoituksemme / Our purpose – avulla saatiin merkittäviä parannuksia henkilöstön yhteistyössä, johtamis- ja esimiestyössä sekä viestinnässä. Kehityshankkeeseen liittyi lukuisia osahankkeita. Keskeisiä menestystekijöitä olivat uuden maajohtajan aidot kohtaamiset koko henkilöstön kanssa. Kohtaamisissa korostui ensin kuuntelu, sitten mahdollisuus vaikuttaa. Menestyminen vaatii, että perusasiat ovat kunnossa: kukin tietää tehtävänsä, roolinsa, vastuunsa ja myös oman työnsä vaikutukset.  Sanofin hanke on jälleen hyvä muistutus siitä, että ensin on rakennettava luottamusta. Sen jälkeen voidaan yhdessä suunnitella tulevaisuutta. Uudenlaisen kulttuurin aikaansaamiseen tarvitaan koko henkilöstö. Jokainen on tärkeä.

Turun yliopiston kehityshanke on varhaisen tuen viitekehykseen luotu sovittelumenettelyn malli. Se on uusi työkalu ihmisten välisen vuorovaikutuksen vaikeisiin tilanteisiin. Se ei ole puheeksiottamisen malli. Se ei ole kurinpidollinen toimenpide, varoitus tms. Se ei myöskään ole työnohjausta. Sovittelumenettelyssä korostuu vahvasti ratkaisukeskeisyys. Sovittelijoina toimivat vapaaehtoiset koulutetut esimiesasemassa olevat henkilöt. Mallin avulla on ratkaistu jo olemassa olevia konflikteja, ja samalla uuden osaamisen myötä on vaikutettu myös ennaltaehkäisevästi mahdollisiin tuleviin ongelmiin.

Kilpailuhankkeet toimivat suunnan näyttäjinä ja inspiraation antajina. Toivon, että näistä on hyötyä monelle. Kuten myös aiemmista esillä olleista hankkeista. Lisätietoa kilpailuhankkeista HENRYn sivuilta.

 

Riitta Hyppänen, HENRY ry:n Henkilöstöteko-kilpailun arviointiryhmän puheenjohtaja

 

 

Muistot tehdään nyt

Tasapainon löytäminen menneen, tämän päivän ja tulevaisuuden välillä aiheuttaa jatkuvasti haastetta. Menneille asioille ja tekemisillemme emme enää voi mitään. Voimme vain oppia, iloita ja säilöä arvokkaimmat muistot talteen. Tulevaisuuteen liittyy erilaisia mahdollisuuksia, toiveita ja unelmia. Joillakin meistä on tarkkoja tavoitteita ja itse itselle määriteltyjä ”milestoneja”. Jotkut meistä elävät vuodesta toiseen ”sitku”-elämää. Keskittymisen ja läsnäolemisen taito on todella arvokasta.

Ajatukseni ovat yhä ystäväni hautajaisissa.

Äkillinen poismeno oli järkytys monille läheisille. Muistotilaisuuden tunnelmassa korostui vahvasti ystävämme persoonallisuus. Puheet sisälsivät hauskoja tarinoita ja yhteisiä muistoja. Vaikka elämä jäi kesken, niin paljon merkittävää siihen ehti mahtua. Muistotilaisuus oli tehty vainajan näköiseksi. Jäin miettimään, mitä jos suunnittelisimme elämämme sellaiseksi, jota itse haluamme muisteltavan joskus?

Voiko elämää täysin suunnitella?

Voi varmaan suunnitella, vaikka suunnitelmat eivät toteudukaan. Vaikka elämänhallinnasta puhutaan, niin emme voi kaikkea hallitakaan. Unelmilla, visiolla ja tavoitteilla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia. Ne ohjaavat valintojamme, havaintojamme ja painotuksiamme. Ne vetävät puoleensa ja antavat voimaa vaikeina hetkinä.

Kiireenkin keskellä aikamme riittää aina niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä, arvokkaita ja merkityksellisiä.

Se kasvaa ja voimistuu, mille annamme aikaa ja huomiota. Läsnäolosta ja yhteisestä tekemisestä syntyy muistoja. Niistä meidät muistetaan joskus.

 

 

Kumppanuuden rakentaminen

Kumppanuuden rakentaminen on vaativaa ja onnistuessaan palkitsevaa. Jos ei ole helppoa onnistua rekrytoinnissa, yritysten välisessä yhteistyössä ja kumppanuudessa onnistuminen on vielä vaikeampaa. Menestystekijät ovat kuitenkin aika pitkälti samoja.

Yrityksellä on useita tapoja kasvaa

Yleisin tapa on rekrytoida lisää tekijöitä tai uudenlaisia osaajia. Mikäli työnantajamaine on hyvä ja ammattitaitoisia tulijoita riittää, on tämä turvallinen tie. Jos kasvutarpeet vaativat ja taloudelliset edellytykset mahdollistavat nopeampia ja isompia toimenpiteitä, voi harkittavaksi tulla yrityskauppa. Siihen sisältyy monia riskejä, mutta onnistuessaan sen avulla mahdollistetaan suuria muutoksia ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kolmas tapa on etsiä lisävoimaa yhteistyöstä.

Yritysten välinen yhteistyö on vahva vaihtoehto kasvamiselle

Suomi on pienten yritysten maa. On kehityttävä ja uudistuttava, jotta voi pärjätä. Työvoiman hankinta ei ole helppoa, kun usein omaa rekrytointiosaamista ei juuri ole. Pienen yrityksen kassa harvoin antaa mahdollisuuksia käydä yritysostoksilla. Tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet tuovat omat haasteensa. Rekrytointiin ja yritysostoihin nähden kumppanuuksien rakentaminen tuntuu yrittäjälle helpolta ja turvalliselta vaihtoehdolta.

Onnistuminen lähtee kumppanin valinnasta

Tietenkin, mutta kumppanin oikeaan valintaan ei ole takuuvarmaa reseptiä. Kumpi on tärkeämpää: firma vai siellä olevat ihmiset? Painotetaanko olemassa olevia tuotteita ja osaamista vai kykyä oppia ja uusiutua? Kuinka pian yhteistyön pitää jo tuottaa tuloksia? Paljonko aikaa on käytettävissä yhteistyön rakentamiseen? Etsitäänkö yhteistyökumppania tuttujen joukosta vai uskallanko hakeutua vieraiden toimijoiden luokse? Kumppanin valinnassa keskeistä ovat siihen liittyvät realistiset odotukset ja tavoitteet.

Yhteistyötä on monenlaista ja -tasoista

Yhteistyön ja kumppanuuden välille mahtuu monenlaista toimintaa ja sitoutumista:

  • tehdään yhteistyötä, jos sattuu sopivaa tulemaan kohdalle
  • sovitaan liideistä joko yksipuoleisena tai vastavuoroisesti
  • sovitaan ehdoista, joilla myydään toistensa tuotteita tai palveluja
  • sitoudutaan luomaan yhdessä jotain uutta.

Yhteistyön vaativuus kasvaa aste asteelta. Jotta yhdessä tekeminen ja uuden luominen voi onnistua, on huolehdittava kunnolla onnistumisen menestystekijöistä.

Kumppanuuden tärkein rakennusaine on keskinäinen luottamus ja arvostus

Kun yhteistyötä tehdään entuudestaan tuttujen kanssa, on tämä vaihe helpompaa. Kun yhteistyötä ryhdytään harkitsemaan, on luottamusta rakennettava samaan aikaan kun yritetään tutustua. Tämä on vaativa vaihe. Miten uskaltaa kertoa tärkeistä asioista, kun ei vielä tunneta? Miten voi oppia tuntemaan, ellei kerro tarpeeksi itsestä tai firmasta?

Yhteistyön ja luottamuksen perusaineeksi tarvitaan tietoa.

Perustiedot ovat tärkeitä: yrityksen taloudellisten tunnuslukujen lisäksi kiinnostaa tietysti henkilöstön osaaminen. Mitä vaativammasta ja kiinteämmästä yhteistyöstä on kyse, sitä tärkeämpää on tietää yhteistyökumppanin perustajan, omistajan ja ylimmän johdon tavoitteista ja arvoista.

Yhteistyön rakentaminen vaatii monenlaista taitoa.

Liiketoimintaosaamisen lisäksi tarvitaan viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Miten oppia puhumaan kieltä, joka on ymmärrettävää myös toiselle? Miten oppia kuuntelemaan ja kuulemaan pieniäkin yksityiskohtia? Miten varmistaa, että tulkitsee oikein ilmeitä? Miten osoittaa kiinnostusta oikealla tavalla välttäen kuitenkin utelemista? Miten löydetään oikeudenmukaisia ratkaisuja?

Yhteinen tahto ratkaisee.

Mitä vahvempi tahto yhteistyöhön on, sitä enemmän ollaan valmiita näkemään vaivaa niin luottamuksen rakentamiseen kuin myös yhteiseen kehittämiseen. Yhteinen tahto sisältää myös ääneen sanotun ja sopimuksiin dokumentoidun yhteisen näkemyksen tulevasta. Yhteinen näkemys lujittaa luottamusta ja korostaa keskinäistä arvostusta. Tietojen ja osaamisen vaihtaminen helpottuu. Neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät toivottavasti joko ajan kanssa tai palautteen myötä. Ilman luottamusta tätäkään ei tapahdu.

Tieto * Taito * Tahto = Onnistuminen

Yhteinen tahto vie eteenpäin, mutta onnistuminen vaatii kaikkia osatekijöitä. Pitkäaikainen ja kestävä kumppanuus ei onnistu, jos joku osatekijä näistä puuttuu. Siksi usein kumppanuusaikeiden lopputulokseksi jäävät vain yhteisesti juodut kahvit.

Riitta Hyppänen, CM & HR Consulting Oy

PS. Monet kahvit yhdeksän yrittäjävuoden aikana juonut 🙂

Aika perehtyä ja sitoutua

Uuden työn aloittaminen ja rekrytoinnin onnistuminen on toki ensisijaisesti kiinni oikeista valinnoista.

Onnistuneessa rekrytoinnissa on kyse kahden kaupasta, jossa työnantaja ja myös työntekijä kokevat löytäneensä sen oikean. Hyvin suunniteltu ja toteutettu työnhakuprosessi voidaan kuitenkin helposti pilata huonolla perehdyttämisellä, valmisteluilla ja vastaanotolla.

Perehdytysohjeita löytyy työnantajille – onhan se jopa lakisääteinen velvoitekin.

Ystäväni pyysi taannoin tulevaan kirjaansa muutamia ajatuksiani liittyen uuden työn aloitusvaiheeseen. Kirja on tarkoitettu työnhakijoille, ja siksi myös uuteen työhön liittyvä perehdysaika käsitellään siinä työntekijän näkökulmasta.

Olen käsitellyt tätä teemaa tähän mennessä kirjoissani ja valmennuksissani aina työnantajan – esimiehen ja HR:n – näkökulmasta.

Mutta missä ovat käytännön neuvot ja kokemukset perehdytys- ja koeajasta uuden työntekijän kannalta?

Tässä ensi hätään muutamia neuvoja uuteen työhön:

Ole aktiivinen.

Vaikka perehdytysaikana informaatiota annetaan usein liikaakin kerralla, kannattaa etsiä myös oma-aloitteisesti tietoa. Kaikkea ei tarvitse heti oppia, kysy mieluummin, mistä tietoa löytyy. Yritä välttää infoähky. Tee muistiinpanoja oman oppimisesi tueksi tavalla, joka auttaa sinua onnistumaan. Ota esille oppimiasi asioita. Näin osoitat omaksuneesi asioita.

Verkostoidu!

Rohkeasti verkostoidu mahdollisimman moniin ihmisiin: esimieheen, lähimpiin kollegoihin. On tärkeää tutustua erilaisiin ihmisiin: konkareihin ja uusiin tulijoihin. Kuuntele tarinoita. Mitä enemmän osoitat kiinnostusta, sitä enemmän sinulle jaetaan asioita, osaamista ja kokemuksia. Näin nopeutat samalla omaa oppimistasi.

Tarkkaile ja havainnoi.

Uuden tiedon lisäksi kannattaa tarkkailla ihmisiä ja heidän kanssakäymisiään. Miten toimitaan ja käyttäydytään palavereissa, asiakastilanteissa kuin myös vapaamuotoisissa tilaisuuksissa?  Tarkkaile myös nonverbaalista viestintää. Miten ihmiset toimivat kohdatessaan toisensa tai puhuessaan toisilleen? Yritä selvittää työpaikan ja työyhteisön yrityskulttuuria, arvoja, tärkeänä pidettyjä asioita.

Tunnustele kokemuksiasi.

Peilaa kokemuksiasi odotuksiisi ja annettuihin lupauksiin rekrytointivaiheessa. Ole rehellinen itsellesi. Koeaika ja perehdytysaika ovat arvioinnin ja oppimisen aikaa. Koeaika on päätösten ja ratkaisujen aikaa. Ennen kaikkea se on molemminpuolisen sitoutumisen aikaa.

Pysähdytkö näkemään?

Kuulemisella ja kuuntelemisella on ero. Niin myös katsomisella ja näkemisellä.

Sienimetsällä oli jälleen aikaa ajatella. Jäin miettimään katsomisen ja näkemisen eroa.

Toivoin löytäväni metsästä kanttarelleja. Katsoin kaikkea, mikä näytti keltaiselta. Havaitsin kanttarellien lisäksi keltaisia pudonneita lehtiä ja muuta keltaiseen vivahtavaa kasvustoa. Etsin keltaista ja löysin ihania herkkuja.

Halusin löytää myös mustia torvisieniä. Kävelin ja kävelin, enkä löytänyt mitään muuta kuin keltaisia pudonneita lehtiä. Vasta, kun hidastin matkantekoa, pysähdyin ja keskityin, aloin nähdä pieniä maanväriin häviäviä, tummanruskeita torvimaisia nököjä. Voi sitä onnen määrää.

Jäin pohtimaan katsomisen ja näkemisen eroa työelämässä ja bisneksessä.

Etsimme sitä, mitä olemme tottuneet etsimään. Nopeasti katsomme ja havaitsemme juuri niitä asioita, joita haluamme ja johon silmämme ovat tottuneet. Emmekä näe muuta.

Onko meillä aikaa nähdä ihmisissä ympärillämme potentiaalia?

Ehdimmekö huomata työkavereissa ja työntekijöissä erityisosaamista, lahjakkuutta, kyvykkyyttä? Etsimmekö asiakkaita ja liiketoimintamahdollisuuksia sieltä, mistä aina ennenkin? Katsommeko ja silmäilemmekö ympärille vai maltammeko pysähtyä katsomaan kunnolla ja näkemään? Osaammeko olla läsnä?

Uutta ei synny tekemällä aina samalla tavalla kuin ennen.

Uutta ei löydä katsomalla samoja asioita kuin ennen. Uuden löytäminen vaatii hiljentymistä, keskittymistä, uuteen näkymään virittäytymistä.