Johtajuus on esillä enemmän kuin koskaan ja hyvä niin. Osa meistä ajattelee silloin omia kokemuksiaan omien esimiesten toiminnasta erilaisissa arjen tilanteissa tai johtavassa asemassa olevien ihmisten puheita ja tekoja sekä mahdollisia ristiriitoja. Osa kokemuksista voi olla mukavia, osa taas ei aikaansaa arvostuksen tunteita. Johtajien, esimiesten, tiiminvetäjien ja projektipäälliköiden on syytä tarkastella, minkälaista johtajuutta osoittavat johtamistehtävässään.

Johtajuus ei vaadi titteliä, vaan se kuuluu meille kaikille. Ei vain erikoishetkiin tai tiukkoihin tilanteisiin, vaan työpäivän arkeen. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten johtajuus on valtaa, vastuuta, vaikuttamista ja välittämistä. Ajatukseni ovat saaneet vastakaikua, mistä olen erityisen kiitollinen.

Johtajuutta voi kehittää

Onneksi johtajuutta voi kehittää. Onneksi keinoja on monia. Onneksi kehittäminen ei ole rahasta kiinni.

Voit ehkä kuulua joukkoon, jolle työnantaja luo mahdollisuuden johtajuuden kehittämiseen. Kyse voi olla koulutusohjelmasta, jossa ryhmävalmennuksen ohessa on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen valmennukseen. Tai ehkä kuulut valikoituun joukkoon, joka saa mahdollisuuden henkilökohtaiseen mentorointiin tai coachingiin. Näissä kehittämisohjelmissa käytetään keskustelujen lisäksi usein erilaisia työkaluja itsetuntemuksen lisäämiseksi, esimerkiksi itsearviointia tai 360-kyselyjä. Palautteen saaminen ja erityisesti vastaanottamisen kyky ovat tärkeitä osatekijöitä johtajuuden vahvistamisessa.

Johtamistehtävä annetaan, johtajuus otetaan. Onneksi voimme halutessamme itse kukin kehittää sitä ilman työnantajan rahapussia tai kehittämisohjelmia. Loistava keino on pysähtyä ajattelemaan itsekseen päivän tapahtumia ja tilanteita. Tähän ei tarvita kriisiä, konflikteja tai kiperiä tilanteita, vaan ihan normaali arki riittää. Tosin, kiireiset ihmiset eivät pidä, kun kehotan ottamaan aikaa itselleen. Silti kehotan. Suorastaan pyydän.

Arjen johtajuus vaatii aikaa

Väitin itselleni vuosikausia, ettei kiireiseen elämääni yksinkertaisesti mahdu omaa ajattelun aikaa. Siis aikaa ajatella vain kulunutta päivääni. Sehän on jo mennyttä, uutta kohti vaan!

Vastaväitteeni upposivat pitkään, kunnes uudenvuodenaattona 2014 kysyin itseltäni: Oletko ihan rehellisesti sitä mieltä, ettei päivästäsi löydy edes viittä minuuttia reflektointiin? Olipas tiukka kysymys! En tietenkään voinut väittää vastaan. Ja siitä alkoi ”uusi” elämäni. Joka päivä raivasin itselleni vähintään viisi minuuttia. Vetäydyin omaan rauhaani ja pohdin päivääni:

• Minkälaisia kohtaamisia minulla on ollut?
• Mikä kosketti ja miksi?
• Mitä merkityksellistä kuulin tai luin?
• Mitä kokeilemisen arvoista havaitsin?
• Mitä olisin voinut tehdä toisin?
• Minkälaista palautetta – sanallista ja sanatonta – sain juuri tänään? Miltä se tuntui ja miksi?

Aluksi uusi toimintatapa tuntui työläältä. Äh, tämäkin vielä – ajattelua kiireen keskellä. Muutaman viikon jälkeen uudesta oli tullut normaalia. Joskus viisi minuuttia venyi innostuessani tuntiinkin.

Tuosta päätöksestä on kulunut jo pitkä aika. Siitä lähtien olen joka päivä ajatellut, ihmetellyt, ihastellut, unelmoinut, ollut kriittinen ja vaativa itselleni ja onneksi myös oppinut hitusen armollisuuttakin.

Tulokset ovat huikeita. On syntynyt valtava määrä ideoita omaan työhöni, asiakkailleni, kumppaneilleni. On syntynyt päätöksiä vatvomisen sijaan. On syntynyt parannusehdotuksia. En uskoisi, ellei ajatukseni löytyisi kirjoitetussa muodossa.

Parasta on kokemus siitä, miten rikasta elämä on. Tosin samanlaista se oli ennenkin. En vain ehtinyt sitä huomata enkä oppia arjen tilanteista ja kohtaamisista.

Riitta Hyppänen on intohimoinen työelämän uudistaja, tietokirjailija ja konsultti, joka valmentaa niin esimiehiä ja johtajia kuin asiantuntijoita ja HR-ihmisiä. Hyppänen on toiminut pitkään myös luottamustehtävissä Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry:ssä.

Tämä kirjoitus on julkaistu 14.9.2016 Kollega.fi -verkkolehdessä työstä ja hyvinvoinnista Johtajuuden ytimessä -blogissa.